Villiaasit

Aasin alkuperäinen koti on Afrikan ja Aasian puoliaavikoilla. Näillä kuivilla ja kuumilla alueilla on kylmät yöt, muttei talvea. Tämän vuoksi aasi ei luonnonvaraisena menesty viileässä ja kosteassa. Vaikka aasi on ollut ihmisen kanssa jo vuosituhansia, aasin kylmän kestävyys ei ole juurikaan parantunut. Hevonen sen sijaan on kotoisin itäisiltä aroilta, joilla on viimaisia ja purevan kylmiä talvia. Juuri tämän vuoksi hevonen ehkä onkin valikoitunut eurooppalaisten kulkuvälineeksi.

Somalianvilliaasi

Kesyaasi on kesytetty Afrikassa ja sen perimässä virtaa sekä nubianvilliaasin että somalianvilliaasin (kuvassa) veri. Kesyaasi on muuttunut villistä versiostaan vain vähän joten aasinomistajan on hyvä tutustua siihen mistä aasi on peräisin. Kuva: C. Smeenk

Nykyisin elävät hevoseläimet ovat alun perin kehittyneet Amerikassa. Ilmaston kylmetessä kohti jääkautta ympäristöt muuttuivat avoimemmiksi. Avomailla viihtyvät hevoseläimet levittäytyivät sen myötä Euraasiaan ja sieltä myös Afrikkaan. Sekä fossiiliaineiston että geneettisten analyysien perusteella nykyisten hevosten (Equus) yhteinen esimuoto eli noin neljä miljoonaa vuotta sitten.
Aasit erkaantuivat omaksi linjakseen ilmeisesti Aasiassa. Tosin on myös mahdollista, että linja syntyi Pohjois-Amerikassa, ja levisi sieltä Euraasiaan.
Varhaisimpia afrikanvilliaasin sukupuuhun sijoitettuja fossiileita on kaivettu esiin Itä-Afrikasta, Olduvai Gorgen (Tansania) ja Koobi Foran (Kenia) löytöpaikoilta. Ne ovat noin 1,5 miljoonaa vuotta vanhoja. Jääkauden lopun aikaisista kerrostumista aasifossiileja löytyy monin paikoin Pohjois-Afrikasta.

Villiaasin historia

Jääkauden aikana nykyinen Saharan aavikko kasvoi ruohoa ja pensaita. Pohjois-Afrikassa eli tuonnoin monia erilaisia aasilajeja. Jäätiköiden sulaessa Sahara alkoi kuivua. Luultavasti juuri tässä vaiheessa aasit kehittyivät selviämään hyvin vähällä vedellä ja karuissa olosuhteissa. Saharan kuivumisen edelleen jatkuessa aasien oli siirryttävä ympäröiville puoliaavikoille. Ihmiset, joille aasi oli tärkeimpiä riistaeläimiä, seurasivat perässä. Villit aasit kuolivatkin sukupuuttoon Saharan länsipuolelta noin 1500 vuotta sitten. Afrikan koillisosien aasit kestivät metsästystä kauemmin, mutta alueella elävät villiaasit ovat kuitenkin suurelta osin villiintyneiden kesyaasien jälkeläisiä.

Aikoinaan villihevoset ja –aasit olivat jaloa riistaa ja ne metsästettiinkin Afrikasta ja Euroopasta melko aikaisin sukupuuttoon. Tästä kertovat Saharan kalliopiirrokset ja Euroopan kalliomaalaukset. Koillis-Afrikassa villiaasin liha oli suurta herkkua. Villejä aaseja tavattiin aikoinaan Euroopan halki Aasiaan ja Afrikan pohjoisosissa. Nykyisin villiaaseja on jäljellä vain siellä täällä ja kanta on erittäin uhanalainen.

Villiaasi tarvitsee juomavettä vain joka toinen päivä tai jopa harvemmin. aasi käytätä tehokkaasti hyväkseen kuivista lehdistä ja oksista saamaansa nestettä. auringon paahtaessa aasin kehosta haihtuu vettä, kuten muiltakin nisäkkäiltä. Aasi voi menettää jopa neljänneksen painostaan ja pystyä vielä etsimään juomavettä. Juomapaikalle päästyään aasi juo kerralla monen päivän tarpeen ja paisuu aivan silmissä. Muiden eläinten elimistö ei kestä näin suuria muutoksia. Eläimen kuivuessa veri sakenisi niin paljon, että se olisi liian paksua virtaamaan suonissa. Vastaavasti yhtäkkinen suuri vesimäärä tuhoaisi punasolut.

Afrikan villiaasit

Afrikanvilliaasi on yksi seitsemästä maapallolla nykyaikaan säilyneestä hevoseläinlajista. Muita nykyajan luonnonvaraisia hevoseläimiä (Equidae) ovat hevonen (E. caballus), seeprat, joihin kuuluvat savanniseepra (ent. aroseepra, E. burchellii ), isoseepra (ent. grevynseepra, E. grevyi) ja etelänseepra (ent. vuoriseepra E. zebra ), sekä aasialaiset aasit kulaani (E. hemionus) ja kiangi (E. kiang). Kahdeksas ihan viime aikoihin asti elänyt laji oli seepra kvagga (E. quagga), joka kuoli Afrikassa sukupuuttoon viime vuosisadalla.

Isoseepra (Equus grevyi) Keniassa. Isoseepra (ent grevynseepra) on uhanalaisin seepralaji. Kuva: Kevin Walsh

Muiden hevoslajien tavoin afrikanvilliaasi on uhanalainen. Siitä esiintyy vielä kesyaasin (E. asinus asinus) lisäksi kaksi muutakin alalajia; nubianvilliaasi (E. asinus africanus) ja somalianvilliaasi (E. asinus somalicus), joista tosin vain somalianvilliaasi elää enää luonnossa. Luonnonvaraisia somalianvilliaaseja on arveltu olevan niitäkin vain 200-600 yksilöä. Neljäs alalaji, (E. asinus melkeinsis) kuoli sukupuuttoon jo vuosituhansia sitten.

Kaikki nykyiset hevoseläimet ovat sopeutuneet kovan ravinnon laiduntamiseen. Afrikanvilliaasit ovat kuitenkin jopa hevoseläimiksi äärimmäisen hyviä ravinnonkäyttäjiä ja sopeutuneet karuihin ympäristöihin. Ne tulevat toimeen kuituisella ruoalla ja kestävät vedenpuutetta paremmin kuin sukulaisensa.

Afrikanvilliaasi on nykyään elävistä hevoseläimistä pienikokoisin. Säkäkorkeus on 110 cm-130 cm. Se eroaa lähisukulaistaan etenkin pitkien korviensa ansiosta. Otsatukka puuttuu ja hännässä on jouhia vain loppupäässä. Sillä on kivikkoisessa ympäristössä liikkumiseen sopeutumana pienet ja sirot kaviot, jotka ovat samankokoiset etu- ja takajaloissa. Hampaisto on hevoseläimille tyypillinen korkeakruunuinen. Aasin hampaat ovat suuret, mutta erona muiden hevosten hampaisiin ne ovat yksinkertaisemmat ja niissä on vähemmän leikkaava kiillepinta-alaa. Tämän ansiosta ruokapalaan kohdistettu puruvoima on suuri ja aasi saa pureskeltua kovempaa ruokaa kuin sukulaisensa. Afrikanvilliaasin väritys vaihtelee alalajin ja elinympäristön mukaan ruskehtavasta harmaaseen. Siinä voi olla siima, aasinristi tai seepranjuovia.

Nubianvilliaasi (Equus asinus africanus) on luonnosta kuollut sukupuuttoon. Laumat, joiden ajatellaan olevan nnubianvilliaaseja ovat oikeasti kauan sitten villiintyneitä kesyaaseja. Väriltään aasi on harmaa, kesällä väri taittuu hieman punaiseen ja ruskeaan. Vatsa, raajojen sisäpuolet ja turpa ovat valkoiset. Aasinristi näkyy selvästi mutta seepraraidat ovat huomaamattomat tai niitä ei ole ollenkaan. Korkeutta aasilla on noin 120 cm. Elinalue luonnossa oli Välimeren rannikon ja Saharan autiomaan välissä.

Somalianvilliaasi (Equus asinus somalicus) on myös väriltään harmaa ja kesäaikaan hieman kellertävä. Somalianvilliaasilla on jaloissaan selvät seepraraidat mutta aasinristi puuttuu tai on hyvin huomaamaton. Kooltaan aasi on hieman suurempi kuin nubianvilliaasi, noin 140 cm. Laji on hyvin uhanalainen ja arvioidaan että aaseja olisi luonnossa vähemmän kuin 700. Laji on Somaliassa kokonaan rauhoitettu ja kantaa yritetään kasvattaa myös eläintarhoissa Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Vaikka suurin osa kesyaaseista pystytään jäljittämään nubianvilliaasiin, virtaa italialaisissa aaseissa somalianvilliaasin veri. Onkin arveltu että aasi on kesytetty kahteen kertaan eri alueilla ja kesyaasien veressä voi virrata molempien villiaasien perimää.

Somalianvilliaasi

Somalianvilliaasi (Equus asinus somaliensis) Israelissa. Kuva: שלומי שטרית

Aasian villiaasit

Aasian villiaasit ovat peräisin hyvin laajalta alueelta, joka ulottui Punaiselta mereltä Intiaan ja Tiibetiin saakka. Aasianvilliaasien täytyikin sopeutua hyvin erilaisiin ilmasto- ja maasto-olosuhteisiin. Aasianvilliaaseja ei ole vain yhtä selvää tyyppiä. Millään niistä ei kuitenkaan ollut aasinristiä selässään. Mitä idemmässä aasi asui, sitä kookkaampi se oli.

Syyrianvilliaasi on aasialaisista pienin, sen säkä oli alle 100 cm. Vaalea ja nopeajalkainen onageri eli Syyriasta itäänpäin ja oli kooltaan noin 120 cm. Vieläkin idempänä eli tummemman värinen kulaani, joka oli jo noin 130 cm korkea. Kulaanilla oli selvä tumma siima selässään ja paksu talvikarva. suurin ja painavin oli itäisin villiaasi, kiangi joka kasvoi noin 140 cm korkeaksi. Kiangit elivät Tiibetin tasangoilla Himalajan pohjoispuolella, jossa kiangin oli sopeuduttava äärimmäisiin olosuhteisiin. Kiangilla oli joitain hevosmaisempia ominaisuuksia kuin kesyaasilla. Sen korvat olivat lyhyemmät ja kaviot pyöreämmät.

Aasianvilliaaseja kutsutaan englanniksi yleisnimityksellä ”onager”, mutta onageri on myös yksi aasianvilliaasin alalaji. Kiangi taas on oma lajinsa vaikka välillä kiangikin on luettu kuuluvaksi aasianvilliaaseihin. Aasianvilliaasit ovat kaikki joko onagereita tai kiangeja. Aasiassa asuvat villiaasit eivät ole niin vaarassa kuolla sukupuuttoon kuin afrikkalaiset serkkunsa, mutta tilanne ei myöskään näytä liian hyvältä. Onagereista syyrianvilliaasi on jo kuollut sukupuuttoon ja muidenkin aasien elintila pienenee jatkuvasti.

Syyrianvilliaasi (Equus hemionus hemippus) oli kooltaan alle metrin ja viimeinen yksilö nähtiin luonnossa 1927. Viimeinen eläintarhassa ollut kuoli 1928. Syyrianvilliaasia ei koskaan kesytetty ja itse asiassa eläimestä sanottiin että se on täysin mahdoton kesyttää.

Syyrianvilliaasi

Syyrianvilliaasi (Equus hemionus hemippus) eläintarhassa 1872. Kuva: Frederick York

Mongolianvilliaasi (Equus hemionus hemionus) on aasian villiaasilajeista suurilukuisin tällä hetkellä. 2003 on tutkittu aasikantaa 177 563 neliökilometrin alueelta eteläisestä Mongoliasta ja kannan määräksi saatiin noin 20 000. Aasien elintila kuitenkin vähenee koska aasit kilpailevat laidunmaista kotieläinten kanssa. Aasi on rauhoitettu koko Mongoliassa mutta silti aaseja salametsästetään niiden lihan takia. 2005 tilannetta tutkittiin ja jopa 4500 villiaasia ammutaan vuosittain, joka on noin 20% koko populaatiosta. Mongolianvilliaasien tiedetään kaivavan kuivana kautena kuoppia kuivuneisiin juomapaikkoihin ja joenuomiin vettä löytääkseen. Myös muut eläimet ja ihmiset hyödyntävät aasien kaivamia kuoppia.

Aasianvilliaaseja, Equus Hemionus hemionus.

Aasianvilliaaseja, Equus Hemionus hemionus, Gobin autiomaassa.

Onageri (Equus hemionus onager) on korkeudeltaan noin 120 cm. Viimeiset laumat elävät Turkmenistanin suola-aroilla ja niiden lisäksi niitä on jäljellä pieniä määriä Iranissa ja Afganistanissa ja muutama eläintarhoissa. Onagereja elää luonnossa enää noin 600 ja kamppailu kotieläinten kanssa laidunalueista pienentää kantaa jatkuvasti. Selän siima on leveä ja erottuu selvästi. Onageri on ainoana aasianvilliaasina kesytetty noin 3000 eKr, mutta ei koskaan vakiinnuttanut paikkaansa hevosen tai kesyaasin kaltaisena kotieläimenä.

Onageri (Equus hemionus onager). Kuva: Michael Oppermann

Kulaani (Equus hemionus kulan) on säkäkorkeudeltaan 100-150 cm korkea ja painaa noin 250 kg. Kulaani on erittäin uhanalainen ja se kuuluukin EEP-lajeihin (European endangered species program), joka tarkoittaa eurooppalaisten eläintarhojen suojeluohjelmaa. Lajista pidetään kantakirjaa ja lisääntymistä säädellään koordinaattorin ohjeiden mukaan. Korkeasaari on mukana ohjelmassa ja villiaaseja puistossa on ollut 1970-luvulta lähtien. Kulaani on kotoisin Keski-Aasian kuivilta aroilta Kazakstanista, Turkmenistanista ja Uzbekistanista. Talvet ne asuvat suojaisissa laaksoissa ja vuoristoissa muodostaen samalla suuria laumoja jotka kulkevat yhdessä ruuan ja veden perässä. Talvella kulaanit saavat lumesta tarpeeksi nestettä. Kulaanien tilaa uhkaa eniten kilpailu elintilasta karjalaumojen kanssa. Juomapaikat on aidattu karjan käyttöön ja kulaanit joutuvat etsimään veden yhä kauempaa. Kulaaneja myös salametsästetään.

Kulaani (Equus hemionus kulan) Korkeasaaressa.

Kulaani (Equus hemionus kulan) Korkeasaaressa.

Kamee ja Fiina

Kamee ja Finlandia, Korkeasaaren kulaanit, kesäkarvassaan 2014.

Intianvilliaasi tai khur (equus hemionus khur) ei myöskään ole ihan niin uhanalainen kuin muut villiaasit. Aikoinaan aaseja tavattiin Intian länsiosista Pakistanin eteläosiin, Afganistaniin ja eteläiseen Iraniin. Nykyään suurin osa kannasta elää Intiassa 4954 neliökilometrin suojelualueella. Indian Wild Ass Sanctuary on perustettu vuonna 1972 ja aasien lisäksi siellä elää monia muitakin eläinlajeja.

Intianvilliaasi

Intianvilliaasi (Equus hemionus khur) villiaasien suojelualueella Gujaratissa, Intiassa.

Kiangi (Equus kiang) jaetaan kolmeen alalajiin niiden elinalueen perusteella. Kiangi pystyy lisääntymään muiden aasien kanssa, hevosten ja seeprojen kanssa mutta lopputulos on steriili. Kiangia ei ole koskaan kesytetty tai saatu kesytettyä ja kaikki Aasiassa asuvia villiaaseja pidetäänkin vaikeina kesyttää. Kiangi on muita aaseja suurempi ja painavampi. Korkeutta on keskimäärin 140 cm ja painoa oreilla 350-400 kg. Tammat ovat vain hieman piempiä ja painavat yleensä 250-300 kg. Kiangi eroaa ulkomuodossaan hieman muista aasian villiaasiroduista, korvat ovat pienemmät ja kaviot pyöreämmät ja hyvin hevosmaiset.

Equus kiang kiang elää lännessä ja on hieman itäistä kiangia pienempi ja tummempi väritykseltään.

Equus kiang holdereri elää idässä ja on kiangin alalajeista suurikokoisin.

Equus kiang polyodon elää etelässä ja on kiangin alalajeista pienikokoisin.

Kovin suurta eroa eri alueilla elävissä kiangeissa ei ole

Kiangi (Equus kiang holdereri) Prahan eläintarhassa 2007.

Kiangi (Equus kiang holdereri) Prahan eläintarhassa 2007.

Aasiassa asuu lisäksi maailman ainoa villihevosrotu, przewalskinhevonen (Equus ferus przewalskii). Tämän katsotaan olevan oma alalajinsa koska kromosomimäärä eroaa kesyhevossta (Equus ferus caballus). Kesyhevosta ei ole kesytetty przewalskinhevosesta. Villihevosella on 66 kromosomia ja kesyhevosella 64. Jälkeläiset ovat kuitenkin lisääntymiskykyisiä. Przewalskinhevosta eli aasianvillihevosta on aikoinaan tavattu runsaslukuisena Mongolian aroilla. Korkeudeltaan villihevoset ovat 120-140 cm, sen jaloissa on yleensä seepraraidat ja selässä on siima. Pää ja kaviot ovat suuret ja harja on pystyssä. Villihevosta ei ole koskaan kesytetty ratsuksi eikä sitä ole käytetty muutenkaan. Sen luonne on aivan erilainen kuin kesyhevosilla eikä sen kesyttäminen ole mahdollista. Lahi on uhanalainen ja suurin osa yksilöistä asuukin eläintarhoissa, joissa lajia myös kasvatetaan. Suomessa Korkeasaaressakin on omat villihevosensa. Hevosia on saatu palautettua takaisin luontoon sekä Mongoliaan että uusille alueille kuten ranskaan, uzbekistaniin, Unkariin ja Ukrainaan. Vuonna 2011 arvioitiin että luonnossa hevosia on jo yli 50 yksilöä. Ylkonäöltään hevonen ei eroa paljoakaan aasianvilliaaseista. Hevonen on vahvempi, vankemman näköinen ja sillä on hieman pienemmät ja pyöreämmät korvat.

Aasianvillihevonen

Aasianvillihevonen (Equus ferus przewalskii) Mongoliassa. Kuva: Ludovic Hirlimann

Villiaasien käyttäytyminen

Yhteisestä taustasta ja samankaltaisista elinolosuhteista johtuen aasien, hevosten ja seeprojen käyttäytyminen on melko samankaltaista. Aasit ja hevoset ovat luonnossa saaliseläimiä. Tästä johtuen ne ovat luonnossa hyvin arkoja. Luonnossa tammat elävät useimmiten varsoineen laumoissa. Nämä laumat ovat aikuisen oriin reviirillä. Johtava ori karkottaa laumasta nuoret oriit, jotka sittemmin muodostavat omia laumojaan. Tammat pysyvät synnyinlaumassaan ellei vieras ori varasta niitä. Tammat saavat yhden varsan kerrallaan kerran vuodessa tai kahden vuoden välein. Varsat syntyvät keväällä, jolloin ravintoa on runsaasti tarjolla.

Sosiaalinen rakenne

Villiaasien sosiaalinen rakenne on hyvin joustava, mikä on mahdollistanut niiden menestymisen luonnossa. Tutkimusten mukaan ne muodostavat monenlaisia sosiaalisia ryhmiä. Toisessa ääripäässä ovat suuret haaremit ja toisessa pienet perheryhmät. Villiaasien sosiaalisen rakenteen täsmällinen määräytyminen tietyllä alueella riippuu monista tekijöistä, pääsääntöisesti kuitenkin ruoan ja veden saatavuudesta. Kuivilla ja karuilla alueilla vallitsevana on löyhempi sosiaalinen rakenne. silloin alueen aasipopulaatio elää pienissä väliaikaisissa ryhmissä, jotka saattavat muodostua yksinomaan oriista tai tammoista, tai ryhmässä voi olla molempia.

Kuivilla alueilla Australiassa aasien on raportoitu muodostavan suuria, jopa muutaman sadan yksilön laumoja. Useimmiten laumat koostuvat kymmenistä eläimistä. Näissä ryhmissä orit eivät hallitse alueita, vaan kaikki orit tappelevat tammoista kiima-aikana.

Haaremirakenne

Haaremi koostuu lisääntyvistä tammoista, niiden nuorista jälkeläisistä ja sitä johtaa hallitseva ori. Lauma pysyy yhdessä ja asuu puolustetulla alueella, josta muukalaiset ajetaan pois. Haaremin sisäiset suhteet pysyvät yleensä lähes muuttumattomina. Muutoksia tapahtuu vain silloin, kun hallitseva ori ajaa nuoruusikään tulleet oripojat pois lauman alueelta tai uusi ori ottaa vanhan orin paikan ryhmän johtajana. Tällainen sosiaalinen rakenne on monilla villeillä hevoseläimillä, mm tasanko- ja vuoriseeproilla, hevosilla ja Aasian villiaaseilla.

Pienryhmärakenne

Löyhemmässä sosiaalisessa mallissa villiaasit muodostavat pieniä ryhmiä, jotka harvoin kestävät muutamaa päivää pidempään. Ryhmien välillä ei ole vihamielisyyttä ja jäsenyys on hyvin vaihtuvaa. Ryhmiä muodostuu ja hajaantuu useimmiten silloin, kun alueen aasit kerääntyvät yhteen, yleensä juomapaikalle. Ryhmien koko vaihtelee, mutta usein se on kolme aasia. tällaisissa ryhmissä ainoa pysyvä suhde on tamman ja varsan välillä. Tamma ja varsa pysyvät yhdessä ainakin vuoden. Orivarsat tapaavat lähteä pois ryhmästä, kun seuraava varsa syntyy, mutta tammavarsat saattavat pysyä emän rinnalla kunnes itse varsovat.

Tammat liikkuvat hyvin harvoin yksin, yleensä aikuiset tammat ovat varsansa kanssa. Mahot tammat lyöttäytyvät kimppaan toisen aikuisen tamman ja tämän varsan kanssa. Vuotiaat tammavarsat liittyvät ryhmiin, samoin kuin nuoret oriit, mutta oriit tapaavat iän myötä erakoitua.

Jokaisella aikuisella aasilla on tietty alue, elinpiiri, jolla se normaalisti asuu. Alueiden koot voivat vaihdella paljon ja limittyä toisten aasien elinpiirien kanssa. Tällainen sosiaalinen järjestelmä on tyypillinen Afrikan villiaaseille ja grevynseepralle. Tässäkin rakenteessa on aluetta ja alueen lisääntymistä hallitseva ori, mutta orilla ei ole haaremia, eikä se aja toisia uroksia pois alueeltaan. Parittelu tapahtuu hallittujen alueiden ulkopuolella ja kaikki oriit voivat tavoitella tammoja. Yleensä parittelemaan pääsee kuitenkin ori, jolla on oma alue. Tämä saattaa johtua siitä, että tammat valitsevat mieluummin hallitsijaoriita parittelukumppaneikseen, koska välttävät näin raskaan takaa-ajon ja riskin joutua erilleen varsastaan. Tai hallitsevat oriit voivat olla houkuttelevampia parittelukumppaneita tammoille, koska hallitsemalla aluetta ne selvästi osoittavat olevansa muita oriita vahvempia.

Löyhässä sosiaalisessa rakenteessa elävillä aaseillakin on olemassa jonkinlaista yhteenkuuluvuutta, sillä vaaran uhatessa ne pakenevat yhdessä. Pakeneminen ei tosin tapahdu minkäänlaisessa järjestyksessä ja johtajan johtamana, kuten villeillä hevosilla tapahtuisi.

Teksti Piia Lukkaroinen ja Kaisa Määttänen
Kuvat: Wikipedia commons, tarkemmat tekijänoikeudet näet klikkaamalla kuvia.

Mainokset

One response to “Villiaasit

  1. Päivitysilmoitus: Harvinaiset aasianvilliaasit | Suomen Aasiyhdistys ry·

Kommentointi on suljettu.