Aasin madotukset, rokotukset ja lääkekirjanpito

Yleistä madoista ja lääkkeistä

Suolistoloisia eli tavallisemmin matoja on niin pienillä kuin suurillakin talleilla ja aaseilla ja hevosilla. Loisia on myös märehtijöillä ja lihansyöjillä. Loiset mielletään pääasiassa hoidettavaksi ongelmaksi, mutta eläin on kokonaisuus johon loisetkin kuuluvat. Jonkin verran loisia kuuluu eläimen luonnolliseen vastustuskykyyn. Kaikkia loisia ei eläimestä koskaan voi, eikä pidäkään, hävittää, vaikka eläimelle haittaa aiheuttavat pitääkin hoitaa asianmukaisesti. Saman sukuisilla eläinlajeilla on pääasiassa omat loisensa, eivätkä toisen sukuisen lajin loiset ole vaaraksi toiselle. Samalla laitumella laiduntavat sorkkaeläimet/märehtijät eivät ole riski kavioeläimille ja toisin päin. Toinen kavioeläin taas voi tartuttaa loisia toiseen kavioeläimeen.

Hevoseläimillä madot voivat aiheuttaa akuutteja ja pysyviä ruoansulatusongelmia, huonoa karvapeitettä ja etenkin varsoilla pömppömahaisuutta.. Suomessa kaikki matolääkkeet ovat reseptilääkkeitä, joten madotuksista täytyy ja kannattaa neuvotella hoitavan eläinlääkärin kanssa. Eläinlääkärin kanssa keskustelemalla useimmiten löytyy tallille ja aasille sopiva madotusohjelma.

Madot pääsevät hevoseläimen suolistoon pääasiassa suun ja rehun kautta. Jos ympäristössä ei ole matoja, eikä aasi ole niitä mukanaan tuonut, ei aasi voi saada loistartuntaa. Yleensä loistartunta tulee laidunruohosta.

Yleisimmin Suomessa lienee käytössä Hyvinkään Hevossairaalan ennaltaehkäisyyn painottuva madotusohje.  Hyvinkään madotussuosituksessa hevoseläimet madotetaan neljä kertaa vuodessa tammi-, touko-, elo- ja marraskuussa. Madotusajankohdat perustuvat matojen luonnolliseen elinkiertoon ja laidunkauteen. Eri vuodenaikoina suositellaan erilaisia vaikuttavia aineita koska, eri vuodenaikoina eläintä rasittavat eri madot. Yleisimpiä matoja, niin aaseilla kuin hevosillakin, ovat suolinkaiset ja sukkulamadot. Aikaisemmin ongelmallinen käpymato ei enää ole kovin yleinen. Paljon parjattu, aasilla oireettomampana kuin hevosella esiintyvä, keuhkomato häviää aasistakin oikein annostellulla ivermektiinipohjaisella matolääkkeellä.

Nykyisin madotuksessa on alettu painottamaan ennaltaehkäisyn sijasta enemmän matojen resistenssiä, eli vastustuskykyä lääkkeille. Usein suositellaankin madotusta ulostenäytteiden perusteella. Jos eläimelle annetaan matolääkettä turhaan tai liian pieni annos, voi lääkityksestä loppujen lopuksi olla enemmän haittaa kuin hyötyä. Tehottomat annokset vain lisäävät matojen vastustuskykyä lääkkeille. Vanhan sanonta pätee myös loisiin. Se mikä ei tapa, vahvistaa. Ulostenäytteiden perusteella madotettaessa tiedetään, mitä matoja aasilla on ja voidaan käyttää juuri oikeita lääkkeitä. Ulostenäytteiden kerääminen ja tutkituttaminen eivät välttämättä tule omistajalle sen kalliimmaksi kuin neljä kertaa vuodessa madottaminenkaan. Ulostenäytteisiin perustuvassa madotuksessa on omat heikkoutensa. Aivan kaikki madot eivät näy ulostenäytteessä ja juuri tutkittavaan ulosteeseen ei välttämättä ole erittynyt matojen munia, vaikka eläimellä matoja olisikin.

Matotartuntojen ennaltaehkäisyssä tärkeää on tarhojen siisteys. Madot leviävät ulosteen mukana ja sonnan kerääminen tarhoista ja laitumilta vähentää merkittävästi matojen määrää maassa. Tarhojen siivousta suositellaan kahdesti viikossa. Mitä useammin tarhaa siivoaa sonnasta, sitä vähemmän sontaa tarvitsee kerralla siivota. Osana ennaltaehkäisyä on laidunkierto, eli aaseja ei suositella laitettavaksi joka kesä samalle laitumelle. Laitumien loistilannetta helpottaa jos laidunten annetaan välillä levätä, niillä voidaan myös laiduntaa muita kuin hevoseläimiä eläimiä esim. lehmiä tai lampaita.

Laidunnus

Melkein kaikki sisäloiset siirtyvät eläimestä eläimeen syömisen kautta, eli ulosteessa olleet munat ovat kehittyneet toukiksi ja odottavat laitumella että aasi nielee ne jotta ne pääsevät tekemään uuden sukupuolen matoja.

Madotukset

Nuorilla aaseilla oikeat ja tiheät madotukset ovat erityisen tärkeitä, sillä nuoret eläimet ovat herkempiä madoille. Vanhemmilla aaseilla on useimmiten jo jonkin verran vastustuskykyä matojen aiheuttamia haittoja vastaan. Nuorilla aaseilla madot voivat aiheuttaa pysyviä muutoksia suolen pintaan ja muutokset voivat haitata ravintoaineiden imeytymistä koko aasin elämän ajan. Vaikka vanhempia aaseja madotetaan harvemmin kuin nuoria, tulevat tallilla asuvat nuori ja vanhempi aasi madottaa yhtä aikaa. Varsan madottaminen aloitetaan kuukauden iässä ja tästä lähtien varsa madotetaan kuukauden välein puolen vuoden ikään saakka. Puolivuotias varsa madotetaan kuten muutkin tallin aasit ja hevoset.

Madotusten tiheys riippuu paikasta ja eläinten määrästä. Jos aasi on suurella ratsastustallilla, tulee se madottaa ainakin neljä kertaa vuodessa ja samassa tahdissa kuin tallin hevosetkin. Jos taas kotipihalla on pari aasia, voi madotus syksyllä ja keväällä olla aivan riittävä. Madotus kannattaa suhteuttaa eläinten määrään ja matotartuntojen todennäköisyyteen, jotta vältytään turhalta madottamiselta.

Tärkeimpiä asioita madotuksessa on, että kaikki hevoseläimet madotetaan yhtä aikaa ja samalla lääkkeellä. Jonkin hevoseläimen madottamatta jättäminen tai puutteellinen madottaminen tekee tyhjäksi muiden hevoseläinten madottamisen, sillä madottamaton eläin levittää madot nopeasti taas kaikkiin eläimiin. Samalla lääkkeellä madottaminen taas perustuu siihen, että seuraavalla kerralla ei tarvitse muistella, mikä eläin madotettiin milläkin lääkkeellä. Lisäksi eläimet ovat ikään kuin samassa tilanteessa matojen kanssa.

Ulostenäytteiden tutkituttaminen ja madottaminen löydösten perusteella on varmin tapa madottaa oikein. Jos ulostenäytteistä ei löydy matoja, ei aasia tarvitse madottaa varmuuden vuoksi. Näin estetään resistenssin kehittymistä. Uuteen paikkaan, jossa ei ole aiemmin ollut hevoseläimiä, eli paikkaan, jossa laitumet ovat puhtaita madoista, tuleva aasi tulee madottaa edellisessä paikassa. Tällöin aasi on puhtaaseen paikkaan tullessaan puhdas madoista, eikä tuo uuteen paikkaan matoja mukanaan. Tällaisessa tapauksessa voidaan vastaisuudessa tutkia aasin ulostenäytteestä kerran tai kaksi vuodessa onko aasilla loisia, ja madottaa aasi tarvittaessa. Sillä madoista puhtaan aasin ei madottomassa paikassa pitäisi saada tartuntaa mistään. Sama periaate pätee myös uusiin laitumiin. Aasi madotetaan muutamaa viikkoa ennen laitumelle laskua, jotta lääkkeet ehtivät vaikuttaa, ja sitten voikin antaa aasin laiduntaa ilman huolta madoista. Yleensäkin madotus kannattaa ajoittaa ennen laidunkauden alkua. Jos aasit madotetaan ennen laitumelle laskua, eivät ne vie matoja mukanaan laitumelle ja laitumen matojen määrä ei ainakaan nouse.

Talven matoja hävittävään vaikutukseen ei kannata luottaa. Laitumella madot ovat munina, jotka ovat hyvin kestäviä sään vaihteluita kohtaan ja jotkin munat voivat säilyä tartuntakykyisinä useamman vuoden. Etelä-Suomessa talvet ovat melko leutoja ja kovalla pakkasellakin lumen alla on lämpimänpää.

Rokotukset

Harrasteaasit tarvitsevat rokotuksista useimmiten vain jäykkäkouristusrokotuksen. Jos aasi on vain kotona eikä käy missään, ainoa välttämätön rokotus on jäykkäkouristus eli tetanus.

Jäykkäkouristuksen aiheuttaa bakteerin erittämä hermomyrkky ja jäykkäkouristus on hengenvaarallinen sekä eläimille että ihmisille. Jäykkäkouristuksen aiheuttavaa bakteeria on kaikkialla maassa ja elimistöön se pääsee haavojen kautta. Usein sanotaan, että hevonen on kotieläimistä herkin jäykkäkouristukselle, mutta herkkyys koskee kaikkia hevoseläimiä. Näin ollen myös aasi on yksi jäykkäkouristukselle herkimmistä kotieläimistä. Aikuinen aasi kuolee jäykkäkouristukseen varmasti. Ainoa käytettävissä oleva keino jäykkäkouristukseen on ennaltaehkäisy eli asianmukainen rokottaminen.

Influenssarokotuksen aasi tarvitsee vain, jos se elää hevosten kanssa, on tekemisissä hevosten kanssa tai kiertää eri paikoissa. Hevosten kanssa elävän aasin rokottaminen influenssaa vastaan vähentää tautipainetta eli aasi ei pääse tartuttamaan hevosia tai toisin päin. Tautipaine vähenee, kun koko lauma on immuuni influenssalle.

Tetanusta ja influenssaa vastaan aasi rokotetaan kuten hevonen. Ensimmäinen tetanusrokotus annetaan kuukauden ikäiselle varsalle. Tehoste annetaan kuukauden kuluttua. Uusintarokotus annetaan vuoden iässä ja tästä eteenpäin aasi rokotetaan kahden vuoden välein. Influenssarokotuksen kanssa toimitaan samoin.

Lääkekirjanpito

Kirjanpito madotuksista ja rokotuksista on paitsi hyödyllistä myös pakollista. Lääkintää koskevassa laissa aasi, hevonen ja muut kavioeläimet luetaan tuotantoeläimiksi ja näin ollen lääkekirjanpidon pitäminen ja säilyttäminen viiden vuoden ajan on pakollista eläinten omistajille. Monissa lähteissä kirjanpitoa suositellaan hyödyllisenä, mutta unohdetaan mainita, että se on itse asiassa pakollista. Kirjanpidosta tulee käydä ilmi sekä omistajan että eläinlääkärin eläimelle antamat lääkkeet, eläimen tunnistetiedot, lääkityksen antopäivämäärä, lääkkeen nimi ja lääkkeen määrä. Kirjanpitovelvollisuus koskee sekä lääkkeitä että lääkerehuja.

Teksti Piia Lukkaroinen
Kuva Josefina Hatara

Lähteet:
ELL Liisa Harmo
Kati Tuomola, http://www.heppalaakari.fi/    
Hyvinkään hevossairaala http://www.hyvinkaanhevossairaala.fi/

Mainokset