Miten jyrsijää muistuttavasta eläimestä tuli aasi? -Hevoseläinten evoluutiosta

Tässä on suppea yhteenveto muutaman lähteen näkemyksistä siitä, mitä maapallolta löytyneiden fossiilien perusteella voidaan hevoseläinten elosta ja kulusta pallollamme päätellä. Miten evoluution käänteet tekivät aasista juuri sen meidän aasin? Mistä hevoseläintemme  erot voisivat johtua ja kuka onkaan näiden molempien kavioeläinten yhteinen esi-isä? Teksti on julkaistu alunperin Donky-aasilehdessä 2/2008.

Aasi eläinkunnan luokittelun sukupuussa

Aasin latinankielinen nimi on  Equus asinus. Nimen perusteella ilmenee, että aasi kuuluu hevoseläinten sukuun (Equus) ja asinus on aasin lajinimi. Joissain yhteyksissä saatetaan  käyttää vielä kolmattakin nimeä, joka  ilmentää aasin maantieteellistä rotua. Esimerkiksi: Equus asinus somalicus on Somalian villiaasi. Sana equus tulee latinan kielisestä sanasta acer, joka merkitsee kiivasta. Ilmeisesti hevoseläimille ominaista nopeutta on ihminen halunnut kuvata antaessaan niille nimeksi equus.

Eläinkunnan luokittelussa aasi luetaan kavioeläimien lahkoon, muita kavioeläimiä ovat hevoseläinten lisäksi tapiiri ja sarvikuono.  Heimoveljiä aasille ovat seepra ja hevonen. Muulit ja muuliaasit yms. lajien risteymät eivät kuulu niminä eläinkunnan luokitteluun, koska ne eivät voi jatkaa sukua. Eivät siten ole omia eläinlajejaan eivätkä voi viedä  eläinlajin kehitystä eteenpäin.

Aasi eläinkunnan luokittelussa.

Hevosen luokittelu on muuten sama kuin aasilla mutta lajinimi on caballus (Ewuus caballus).

Domeeni: aitotumaiset
Eläinkunta: Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset
Alajakso: Selkärankaiset
Luokka: Nisäkkäät
Lahko: Kavioeläimet
Heimo: HevoseläimetSuku ja laji: Equus asinus

Hevoseläinten kehityksestä yleensä

Hevoseläinten evoluutio ei ole ollut fossiilien perusteella suoralinjainen, vaikka sellaisen kuvan saa useista tietolähteistä nopeasti vilkaistaessa. Monesti ajatellaan, että aikojen alusta on ollut yksinkertaisin lajimuoto ja tämä nykyinen aasimme tai hevosemme olisi ollut lajikehityksen suoranainen päätavoite. Mutta evoluutio ei ole ollut mitenkään tavoitteellista- mihinkään päämäärään pyrkivää, vaan tärkein hevoseläinten lajikehitykseen vaikuttava tekijä on ollut ja on yhä: ympäristön muutosten luoma paine. Esimerkiksi hevoseläinten hampaisto, jalkojen pituus, pään muoto, kaulan pituus ja varpaiden lukumäärä ovat vallitsevan ympäristön muokkauksen tulosta.

Kuva Anne Nuutinen

Hevonen ja aasi ovat kehittyneet equuksesta, ponikokoisesta hevoseläimestä.
Kuva Anne Nuutinen

Hevoseläinten kehityksessä on ollut välillä seesteisiä aikoja : on saattanut olla vain yksi hevoslaji pitkän aikaa vallalla ja toisena ajanjaksona hevoseläinten lajisto on ollut runsas ja monimuotoinen. Hevoseläinten kehitys on saattanut välillä ottaa takapakkejakin esimerkiksi varpaiden lukumäärän ja hevoseläimen koon suhteen. Hevoseläimiä on ollut maapallolla useita eri lajeja, mutta ne ovat yksinkertaisesti kuolleet sukupuuttoon. Luonnon valinnan kautta sitkeimmät ja parhaimmat ominaisuudet omaava on saanut jatkaa. Sukupuuttoon kuolleet lajit ovat kuitenkin jättääneet perinnöksi joukon erilaisia jälkeläisiä ja siten jättääneet jälkensä myöhempiin lajeihin. Nykyhevoset, aasit ja seeprat ovat ainoat hevoseläimet, jotka ovat vielä maapallolla hevoselämistä jäljellä.  Itseasiasssa on selvää, että Equus on parhaiten pallollamme menestynyt hevoseläinryhmä.

Ketunkokoisesta  Equukseksi

Hevoseläimet ovat joutuneet lähtökohdistaan tarkasteltuna käymään 60 miljoonan vuoden aikana melkoisen muodonmuutoksen pärjätäkseen elinympäristössään. Katsottaessa omaa aasia, ei aivan heti tule mieleen, että senkin kaukainen isä on muistuttanut alunperin lähinnää jyrsijää. Monimuotoisuus hevoseläimissäkin on ollut sen verran runsasta, että tässä kirjoitelmassa mainitsematta jää iso joukko olemassa olleita eri  hevoseläinlajeja.

Heinrich Harderin näkemys eohippuksesta vuodelta 1920.

Hyracotherium on kaikkein vanhin tiedossa oleva hevoseläinten alkumuoto. Toiset lähteet eivät kuitenkaan pidä sitä vielä varsinaisena hevosten esi-isänä. Hyracotheriumista muotoutui ajan saatossa eohippus, joka eli eoseenikaudella n. 60 miljoonaa vuotta sitten.
Dinosaurukset olivat jo silloin kuolleet sukupuuttoon. Eohippus on Pohjois-Amerikkaan  paikallistettu pieni ketun kokoinen otus,  jonka luuston muoto esim. hampaisto on muistuttanut hevosen hampaistoa. Yhtäläisyyksien perusteella on vedetty johtopäätös, että eohippus on suoraan takenevassa polvessa hevoseläinten  varhaismuoto. Tällä pienellä otuksella oli eturaajoissa 3 ja takaraajoissa 4 pehmeää varvasta. Eohippus pärjäsi vihollisilleen kuten sapelihammastiikereille vain pakenemalla metsiin ja tihekköihin. Sillä ei ollut mitään puolustuskeinoja vihollisiaan vastaan. Ilmasto-olosuhteet jatkoivat muuttumistaan ja niin myös eohippuksen ruokavalio, jonka asuinalueet aavikoituivat. Hevoseläinten esi-isän oli alettava syömään kuivaa aroheinää. Suojaisat metsät myöskin kaikkosivat ja pärjätäkseen  oli oltava aina vain nopeampi paetessaan vihollisiaan. Näiden pakojuoksujen vuoksi  keskimmäinen varvas alkoi kehittyä voimakkaammaksi ja sivuvarpaat lakkasivat kehittymästä.

Heinrich Harderin näkemys mesohippuksesta vuodelta 1920.

Tämän kehityksen aikana eohippus kehittyi seuraavan 20 miljoonan vuoden aikana mesohippukseksi. Se oli eohippusta isompi, 50 cm korkea. Varpaita oli enää kolme joka jalassa, mutta keskimmäinen kantoi pääpainon. Mesohippus on asustanut mm. Kanadassa, Coloradossa, Nebraskassa ja Dakotassa. Tämä otus eli vielä 32 miljoonaa vuotta sitten. Mesohippuksen jälkeinen evoluutio oli monimuotoista. Mesohippuksesta kehittyi mm. anchitherium, hipparion-ryhmä, archeohippus, neohipparion ja nannipus.

Kantaisästä, eohippuksesta suoraan, muotoutui myös miohippus, joka muodostui n. 30 miljoonaa vuotta sitten ja se oli jo olemassa mesohippuksen vielä ollessa. Miohippus oli mesohippusta kookkaampi.

Aroutumisen edetessä syntyi 20 miljoonaa vuotta sitten mesohippuksen linjan mukainen merychippus, joka oli jo metrin korkuinen ja sillä oli selvästi pitkät jalat verrattuna edellisiin esi-isiinsä. Kaula myös pidentyi, koska ruoan syöminen maasta vaati sitä. Myös silmät olivat sivumpana verrattuna aiempiin esi-isiin. Keskimmäinen varpaista oli yhä vahvempi ja sivuvarpaat surkastuneet eli merykhippus oli ensimmäinen selvästi  yksivarpainen.Merykhippus oli aroeläin, joka käytti ruohoa ravintonaan ja oli habitukseltaan jo selvästi hevosen näköinen. Merykhippus kuoli sukupuuttoon 10 miljoonaa vuotta sitten

Varhaishevosen kehitys jatkui, muodostui pliohippus n. 7 miljoonaa vuotta sitten, joka on monissa lähteissä mainittu nykyhevoseläintemme kantamuoto. Vuonna 1981 kuitenkin löydettiin Pohjois-Amerikasta fossiili, dinohippus, jonka tiedetään olevan kaikkein lähin muoto nykyhevosiin, aaseihin ja seeproihin. Dinohippusta oli kuitenkin eri muotoja esimerkiksi varpaiden lukumääärä saattoi edelleenkin vaihdella yhdestä kolmeen. Dinohippus muuntui asteittain Equus:ksi.

Equus

Alkumuotoinen equus oli ponikokoinen hevoseläin, jolla oli hevosen vartalo, pitkä kaula, pitkät jalat, pitkä kuono ja syvä leukaperä.Aivot olivat isommat kuin edeltäjällänsä dinohippuksella. Equus oli yksivarpainen, mutta surkastuneet sivuvarpaat olivat yhä jäljellä. Equus jakautui melko nopeasti 4 eri ryhmäksi ja ryhmät jakautuivat edelleen nopeasti. Equuslajit levisivät maasillan kautta vanhan mantereen puolelle: osa päätyi Afrikkaan, jotka kehittyivät nykyseepraksi. Toiset levittäytyivät Aasiaan, Lähi-Itään ja Pohjois-Afrikkaan, joista tuli aavikoille soveltuvia orangeja ja aaseja. Neljäs ryhmä levittäytyi Aasiaan, Lähi-Itään ja Eurooppaan, joista muodostui puolestaan nykyhevosemme. Maasilta Amerikkaan katkesi. Amerikan mantereen hevoseläimet kuolivat sukupuuttoon metsästyksen ja ilmaston muutoksen vuoksi, joten hevoseläinten evoluutio päättyi siellä, mutta jatkui equuksen levittäydyttyä muualla. Itseasiassa vasta 1500- luvulla espanjalaiset  palauttivat hevoseläimet kotimantereelleen.

Aasit

Aasit siis kehittyivät Equuksesta sekä Aasiassa että Afrikassa. Nämä kehittyivät omanlaisiksi alalajeiksiin. Kaikille yhteistä on eläminen kuivilla aroilla ja aavikoilla sekä eläminen laumoissa. Equuksen esi-isissä oli jo nähtävissä osin aasin, osin seepran ja toisaalta hevosen piirteitä monimuotoisesti sekoittuneena. Ajan kanssa nämä piirteet korostuivat erilaistuvissa eläinlajeissaan. Aasikin ”erikoistui” omaksi itsekseen. Omine pitkine korvineen, isoine suojaavine silmäkulmineen, D-muotoisin silmin. Aasin hännänpäätä myöten on nähtävissä eroja hevoseen, vaikka nämä ”hevosserkukset” olivat yhtä lajia vielä miljoona vuotta sitten.

Lähteet:
Hunt, K.,1995. Horse Evolution.Saatavissa: http://www.talkorigins.org/faqs/horses/horse_evol.html
North American Horse Encyclopedia.Tulostettu: 2008.Saatavissa: http://www.critters-2-go.com/prehistoric_horses.htm
Florida Museum of Natural History. Tulostettu: 2008.   Saatavissa: http://flmnh.ufl.edu/fhc/ Stetmap1.htm
S.Tähkämö.2007. Saatavissa: http://www.hevosmaailma.net
Self, M.C.1969. Hevoset. Suomentanut: Vartiainen Anja-Liisa. WSOY. Porvoo.
Viranta-Kovanen S.2005. Hevosen evoluutio osat 1-3. Ratsastus-lehti 6-8/05

Teksti Anu Ylä-Mononen
Kuva Anne Nuutinen ja Wikipedia Commons, tarkemmat tiedot kuvista löydät klikkaamalla niitä.

Mainokset