Kouluaasi treenaa!

aasinpotkima_banneri
Uusin aasibloggauksemme tulee Kitin blogista, Aasinpotkima. Kiti kertoo hevostelustaan mutta myös hoitoaasistaan Ossista. Tosin tällä kertaa Ossi pääsi itse ääneen!
”No moi vaan kaikille, mua on kuulemma kaipailtu täällä blogin puolella, joten ajattelin tulla ensimmäistä kertaa käväisemään täällä näin kertojana… Mä treenasin tänään maneesissa, mutta ennen maneesijuttuja mun piti poseerata ja kumarrella hetki kentällä. Tietysti mä tein sen ihan mielelläni, mä sain nimittäin porkkanaa ja pääsin esittelemään kurvejani, jotka ovat melko runsaat esimerkiksi kesään verrattuna… Ihminen laittoi oveeni lapun, jossa lukee jotain mun ruokinnasta, ja mä pelkään, että se laski mun heinämäärääni… Minähän en siis ole lihava, hyvänen aika, tuo keskivartalomassa on vaivalla hankittu!”


”Maneesi oli ihan tyhjä, ja mä pääsin vapaaksi heti ovella. Mä olisin halunnut tutkia kaikki viestit turpeesta, mutta mut laitettiin juoksemaan… Mua otti ensin ihan älyttömästi päähän, mutta kyllä mä sitten innostuin vähän pukittelemaan ja laukkailemaan ympäri maneesia.”

 ”Mä osaan tehdä niin isoja pukkeja, että ratsastaja lentäisi katosta läpi ja putoaisi vasta järveen, se on aivan varma… Valitettavasti mä en voi todistaa sanojani, koska mä en ole ratsu (huhhuh, onneksi en), mutta uskokaa pois. Aasit ei valehtele.”



”Maneesissa oli pari estettä, ja mä hyppäsin toisen muutaman kerran. Koska meillä oli tänään ”koulutreeni”, mun ei tarvinnut tehdä mitään haastavaa, hyppäsin vaan pari kertaa ihan kaikessa rauhassa. Vähän mua toki ketutti mokoma tikkukasa, mä tykkään enemmän maastoesteistä.”

”Mun ihminen kuvasi hypyt ja joku sen kaveri juoksi mun kanssa, ja mä hämmennyin pari kertaa esteen jälkeen, kun ihminen oli kyykyssä esteen takana… Kerran mä menin sen luokse, tietysti, niinhän se on opettanut, luokse tullaan silloin kun mennään kyykkyyn ja kutsutaan nimeltä tai vihelletään… Okei, ei se kyllä nyt kutsunut, mutta en mä nyt niin tyhmä ole, että mä tarvitsisin jotain kutsuhuutoja. Pyh, eikä se edes halunnut mua luokseen vaan sanoi mulle, että hyppää vielä kerran… Ihme hyypiö.”


”Kumartelin sitten vielä maneesissakin, koska silloin sai taas pari palaa porkkanaa. Mä osaan kumartaa tosi hienosti, mutta yleensä mä kumarran vain toisella jalalla. Mä en ihan heti ymmärtänyt, kun ihminen pyysi kokeilemaan välillä toista koipea, mutta kyllä mä senkin osasin hetken miettimisen jälkeen.”




”Mä olen harjoitellut ”pohkeenväistöä” (eli ”jyrätään ihminen mahavoimalla!”-liikettä) vain pari kertaa, ja jouduin taas laittamaan jalkojani ristiin… Mä osaan sen homman kyllä, mutta mä en vaan voi ymmärtää, miksi mun muka pitäisi tehdä niin… Hullujen hommaa, eihän kukaan kävele jalat ristissä!”

 


 ”Pysähtyminen on myös helppo mutta turha juttu, miksi pitäisi seistä paikoillaan kun voi kipittää kovaa? Mä tottelin kuitenkin pari kertaa tosi nätisti, ja onnistuin pysähtymään kerran jopa niin, että se olisi kelvannut kuulemma kouluradallekin.”

 

”Mä olen kuulemma ihan mahtava aasi. Ei, en mä keksinyt sitä itse, vaikka mä olenkin sitä mieltä. Mä opettelen nimittäin kulkemaan ”oikein päin”, mitä se ikinä tarkoittaakin, koska kyllähän mä olen aina kävellyt ihan normaalisti neljällä kaviolla. Tän viikon alussa mä en todellakaan ymmärtänyt, mitä multa pyydettiin, mutta tänään mä osasin kävellä ja ravata pitkiä pätkiä niin, että ihminen antoi kätensä olla paikoillaan ja se antoi periksi sisäohjasta, kun mä kuljin hienosti. Välillä mä yritin laskea pääni tosi alas, mutta silloin mua pyydettiin eteenpäin ja mä tajusin, ettei mun ole tarkoitus ravata ihan rullana vaan pelkästään myödätä vähän niskasta…” 




 

”Mä olen saanut kulkea melkein yhdeksän vuotta pää ylhäällä ja kaula suorana, joten tää uusi juttu on mulle aika hankala, mutta siitä huolimatta mä olen utelias oppimaan… Mä teen ihan oikeasti mielelläni töitä ja keskitynkin toisinaan aika hyvin; uskokaa mua kun mä sanon, että jos mua ei kiinnosta tehdä töitä, niin mä kyllä näytän sen, ja silloin ei ole kenellekään hauskaa.”

 

”Mä kuulemma ”vedän homman välillä överiksi” ja lasken pääni ihan liian alas, mutta mä opin koko ajan lisää. Mä kuljen hetkittäin oikein kauniista, ja varsinkin mun unelmatammani Hanin läsnäollessa mä oon yhtä hieno kuin mikä tahansa hevonen.”

 

 

 

”Parasta treeneissä on kuitenkin aina niiden loppuminen. Silloin saa kävellä vapaasti, tutkia ympäristöä ja jos oikein hyvin käy, niin pääsee nuuhkimaan niitä viestejä, jotka jäivät töiden aikana lukematta. Mä löysinkin oikein hauskan viestin turpeesta, ja sen takia mä virnistelin pitkän aikaa vitsille, jota ihmiset eivät todellakaan tajunneet.”



”Eiköhän tää ollut tässä, mä menen jatkamaan mahani kasvattamista ja äänihuulten treenaamista kaikessa rauhassa… Hyvää illan jatkoa, ja pikku vinkki sellaisille, jotka haluavat viihdyttää itseään yön tylsinä tunteina ja aiheuttaa yleistä paheksuntaa: vetäkää syvään henkeä ja kiljukaa aivan saatanasti, niin mäkin teen ja mun tallikaverit tykkää aivan mahdottomasti. ;)”

 

♥: Kitty
kuvat Linda P.
——
Aasiyhdistys julkaisee eri kirjoittajien blogitekstejä aasien arjesta. Kaikki blogitekstit löydät kategoriasta ”Aasiblogi”. Jos kiinnostuit lähettämään oman tekstisi, laita materiaali sähköpostitse aasiyhdistys@gmail.com. Tämän blogitekstin kirjoitti Kiti Salo.
Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s