Vastuullisempaa aasimatkailua

Lomakausi on alkanut ja monet turistit haluavat kokea uusia elämyksiä. Maailmalla saattavat myös isokokoiset ihmiset olla tervetulleita hevosten tai aasien selkään ja onkin matkailijan velvollisuus tehdä päätös, aikooko hän olla eläinrääkkääjä vai ei. The Brooke ohjeistaa kuinka matkailija voi turvallisesti tehdä päätöksen siitä, kannattaako kärryille kiivetä.

1. Painorajat

Aasit ja hevoset eivät kehitysmaissa ole yhtä vahvoja kuin Suomessa. Vaikka ne tekevät raskaita töitä, niiden ruokinta on usein puutteellista ja ne työskentelevät voimiensa äärirajoilla. Jos et Suomessa voisi ratsastaa aasilla, et voi ratsastaa sillä myöskään muualla olematta eläinrääkkääjä.

1

Jos olisit kuvan mies, ratsastaisitko Lindoksella aasilla?

2. Maksa reilu hinta ajelusta

Ratsastuksista ja kärrykyydeistä tingitään usein. Mieti kuitenkin mikä olisi sopiva ja reilu hinta kuskille ja hevoselle. Kun palveluntarjoajat joutuvat tinkimään hinnoista (kukaan ei muuten suostuisi käyttämään kalleinta kuskia), joutuvat he leikkaamaan kustannuksia eläinten hyvinvoinnista.

3. Yksi ratsastaja kerrallaan

Edes hevosen ei pitäisi joutua kantamaan kuin yhtä ratsastajaa kerrallaan. Ratsun tulee hyväksyä ratsastajan paino ilman vastusteluja ja sen tulee helposti pystyä siirtymään käyntiin, pysähtyä ja kääntyä. Se liikkuu helposti ja mielellään. Jos aasi vastustelee eikä liiku mielellään, tule alas selästä.

2

Lindoksen aasiliikennettä. Ratsastaisitko itse jos painaisit 80 kiloa?

4. Yksi matkustaja per rengas

Kärrykyydissä on sopiva määrä matkustajia kun heitä on yksi per rengas. Kärryt ovat yleensä kaksi- tai nelirenkaisia. Nelirenkaista kärryä on helpompi vetää koska painoa ei ole ollenkaan aisoilla. Kuskin tulisi ajaa aina kävelyvauhtia sillä kun kärryt pysäytetään ravista, saattaa kuorma tulla aasin tai hevosen “niskaan”.

5. Katso pintaa syvemmälle

Katso eläintä äläkä sen hienoja varusteita. Hevosella ja aasilla tulee olla lihaa luiden ympärillä. Eläimen tulee olla siis terveen näköinen ja se on kiinnostunut ympäristöstään. Älä valitse sellaista, jolla on hienoimmat kärryt.

3

Lindoksella aaseilla ei käytetä kuolaimia mutta ”oriketju” on vähintään yhtä tehokas väline, erityisesti silloin kun iho ketjun alla on hiertynyt rikki.

6. Hiertymiä ei saa olla

Hevoset ja aasit tekevät usein pitkää päivää ja niiden varusteet eivät aina ole sopivat. Älä ratsasta eläimellä, jolla on hiertymiä tai haavoja. Jos pääset rapsuttamaan aasia, kurkkaa kuolainten taakse suupieliin ja satulan tai valjaiden alle. Jos eläimellä on hiertymiä, sitä ei saa käyttää työntekoon vaan sen tulee saada levätä jotta iho paranee ja sille hankitaan sopivat varusteet.

4

7. Lue aasin eleitä

Terve eläin pitää päätään ylhäällä, silmiä auki ja korvat ovat eteenpäin. Se on kiinnostunut ympäristöstään. Terve aasi seisoo jalat tasan eikä lepuuttele yhtään jalkaa. Kaviot kertovat paljon hoidosta, jos ne ovat pitkät tai halkeilleet, älä nouse selkään tai kärryille.

8. Puhu!

Jos näet aasinajajan käsittelevän eläimiään huonosti tai kovakouraisesti, älä käytä hänen palveluitaan. Kerro syy myös omistajalle.

9. Kiitä

Kun taas näet hyvin pidetyn eläimen, kerro omistajalle kiitoksesi ja perustele miksi haluat juuri hänen hevosensa kärryille.

10. Ilmoita eläinrääkkäyksestä

Kun näet eläinrääkkäystä, kerro siitä eteenpäin myös muille kuin eläimen omistajalle. Jos olit retkellä matkatoimiston kautta, kerro näkemästäsi oppaalle. Voit ottaa yhteyttä myös poliisiin tai muihin paikallisiin viranomaisiin. Matkatoimistoilla on oikeasti valtaa sillä erilaisten “safareiden” asiakkaista suurin osa tulee matkatoimiston kautta.

brooke happy horse

the Brooken koodisto vastuuliseen lomaan. Klikkaa kuva suuremmaksi.

The Brooke tekee työtä mm Jordaniassa Petrassa ja Egyptin Luxorissa. Allaolevalla videolla on pätkiä ensin Petrasta ja sen jälkeen Luxorista. Ratsastaisitko itse Petrassa? Entä istuisitko tyytyväisenä kärryissä kun hevonen kiskoo kuormaa ylös kivisellä rinteellä jossa sen kaviot lipsuvat?


Lue lisää vastuullisesta matkailusta, www.thebrooke.org/support-us/responsible-tourism (englanniksi)

Teksti ja kuvat: Kaisa Määttänen

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s