Kaksivuotiaan Manu-muulin tarina

Manu syntyi suunnitellusti Vihtiin kesällä 2016. Sen emä on puolasta tuotu iso ponitamma ja isä Suomessa syntynyt hieman normaalia isokokoisempi aasiori. Samana kesänä Tuulensuuhun syntyi myös kaksi aasiorivarsaa, ei Manulla oli koko ajan varsaseuraa. Manun kasvattaja ja eläinlauman omistaja Tuike Ikola kertoo Manun tarinan syntymästä tähän päivään. Pallinsa se muuten menettää alkuvuodesta 2018.

Syntymäpäivä

Manun emä, Polle, oli jo valuttanut muutaman päivän maitoa jaloilleen. Polle  oli hieman levoton ja tuskaisen oloinen viimeisenä iltana. Pihatossa oli kamera, jota pystyin seuraamaan kotona. Heräsin yöllä useampaan kertaan, muttei alkuyöstä ollut tapahtunut mitään. Loppuyöstä pihatossa ei ollut ketään. Aamulla herätessäni minua epäilytti, koska pihatto oli tyhjä.

Lähdin ajamaan kohti tallia ja hiekkatielle kääntyessäni näin Pollen ja varsan. Olin pakahtua onnesta, koska varsa oli kiiltävän musta sukkajalka, jota olin salaa toivonut syntyväksi.

Pollelle oli syntynyt ensimmäinen varsa. Lauman johtajana se oli mennyt synnyttämään johonkin laitumen perälle, jotta saa varmasti suoriutua hommasta yksin.

Manu oli arka, eikä ollut kiinnostunut minusta yhtään niin paljon, kuin aiemmin syntynyt aasivarsa Väinö. Muulien kanssa olisi kuulemma tärkeää heti syntyessä ihmisen käydä koko varsa kosketellen läpi. Tätä mahdollisuutta en saanut.

Tästä alkoi muulin kesytys.

Ensimmäisten päivien aikana Polle ei halunnut  kenenkään koskevan varsaansa, ei edes toisen varsan tai aasitammojen. Tämä ei ainakaan helpottanut omaa tilannettani. Olisikohan ollut seuraava päivä, kun useiden houkutusten ja kyykyssä paikallaan olojen jälkeen Manu uskalsi tulla katsomaan. Kiinnostunut hän kyllä oli, mutta todella varutunut. Nopeat liikkeet tai kyykystä nouseminen sai hänet pakenemaan.  Luokse ei myöskään voinut kävellä, vaan piti odotella kyykyssä, että varsa tulee luokse. Riimua varsalle ei saanut päähän, muutaman kerran, kun sain sen alkuun vaivihkaan pujotettua turvan yli, sai Manu paniikinomaisen kohtauksen ja pinkaisi pakoon. Muuli voitti tämän erän, tämä jatkui. Manua ei saanut tarhassa kiinni lainkaan. Ajattelin antaa sille aikaa, koska mikäs kiire meillä oli.

Ensimmäinen kesä

Ensimmäinen kesä sujui melko hyvin. Manu kiintyi kahteen aasivarsakaveriinsa. Ratsastin muutaman kerran Manun emällä alalaitumella, joka oli sähkölangalla rajattu, etteivät muut aasit päässyt häiritsemään. Manua ei kiinnostanut emä, vaan panikoitui, kun muut aasit jäivät pihatolle ylemmäs pellolle. Manu otti hatkat ja rynäsi läpi sähkölangan iloisesti laukaten kavereidensa luokse.  Kesällä Manu tuli aina luokse ja oli todella hellyydenkipeä. Edelleen nopeat ja äkkinäiset liikkeet saivat sen väistämään.

Viisas kuin muuli

Manu täyttää pian 2 vuotta. Alkuun käsittelin Manua todella varoen ja vältin todella äkkinäisiä liikkeitä ja välttelin tekemisissäni sellaista, mistä se säpsähtäisi tai reagoisi negatiivisesti. Positiivinen vahvistaminen on aina ollut ihan normaalia juttua minulle eläinten kanssa, mutta niin on myös ehdoton ei.

Alkuun olin sitä mieltä, että muuli on vaan niin reaktiiviinen, että se kuuluu sen luontaiseen käyttäytymiseen. Ajan kanssa olen myös tullut siihen tulokseen, että muuli osaa todella hyvin jalon kusettamisen taidon ihmisten kanssa. Ei oikeasti voi olla niin, että tarhassa juostaan dramaattisesti pakoon ihmistä, eikä anneta ihmisen koska. Tätä alkoi tapahtumaan siinä vaiheessa, kun aloin ruokkimaan syksyllä heinällä ja oljella kesän jälkeen. Ruoka-aikaan haistatellaan ihmiselle ja kovistellaan muille lauman jäsenille. Ruoka-aikaan on turhaa yrittää rapsuttaa muulia, paitsi persiistä, koska se on muulin mielestä ainoa turvallinen kosketuspaikka, koska se on koko ajan pako- ja puolustautumisvalmiina.

Ilman ruokaa Manu saattaa tulla pitkäksikin aikaan rapsuteltavaksi ja hakeutuu ihmisen luokse. Tässä on aika iso ristiriita siihen käytökseen, kun on ruokaa. Joten uskon kaiken käytöksen olevan muulin omaa vallankäyttöä.

Kuva: Kaisa Määttänen

Hevosen ja aasin hyvät puolet

Se, että muulissa yhdistyisivät hevosen ja aasin hyvät puolet on jotain suurta kusettamista, koska muuli on kyllä ihan omaa luokkaansa, josta löydän huomattavasti enemmän negatiivisia asioita, jotka ovat ihan muulin omia juttuja, eikä hevosen tai aasin käyttäytymistä.  Muutaman kerran olen ollut hermoromahduksen partaalla Manun kanssa. Manu on päässyt riimusta irti, riimun hajotessa. Virhe. Koska se huomasi, sen olevan mahdollista yritti se sitä vielä monta kertaa uudestaan. Nyt se asia on onneksi unohdettu.

Riimun saamiseksi Manu pitää ohjata pihattoon, sulkea ovi ja käydä neuvottelua riimun laitosta. Manu ei ole potkinut ihmistä oikeastaan koskaan, lukuunottamatta varsana testaamista voiko niin tehdä. Kerran suljin sen pihattoon tuttuun tapaan ja se juoksi minua karkuun, kuin olisin saalistanut sitä. Sen sijaan, että se olisi luovuttanut ja odottanut nurkassa lähestymistäni se peruutti ja latasi molemmilla takajaloilla minua päin. Tottakai säikähdin tilannetta, mutta yhtä nopeasti, kuin minäkin sain kavioista sai Manu muuten narusta kyytiä. Avasin oven, että voin pahassa tilanteessa poistua suljetusta tilasta. Yritti muuli uudestaankin tarjota kaviota mulle, siinä vaiheessa oli kyllä ehdoton ei ja naru persuksille niin vahva, että meni myös Manulle perille. Vaihdoin taktiikkaa, enkä todellakaan lähestynyt muulia sen kääntäessä persettä mulle. Tarjosin herkkuja ja hetken päästä muuli tuli luokse ja antoi laittaa riimun päähän. Saa luvan olla se ensimmäinen ja viimeinen kerta potkimisen suhteen.

Ruoka motivaationa

Alkuun Manu ei huolinut herkkuja kiinniottotilanteissa. Päätin jossain vaiheessa kuitenkin kokeilla herkuilla houkuttelua ja palkitsemista. Omenan voimalla riimu oli päässä hetkessä. Muulin pakenemiskäytöksestä voisi luulla, että sillä on todella pahoja traumoja kiinniottotilanteista ja se oikeasti on peloissaan. Siinä vaiheessa, kun omena astui peliin, tälläinen trauma katosi kuin tuhka tuuleen ja riimu sujahti päähän. Eli taas on muuli vienyt tätäkin hommaa. En aikuisten aasien kanssa juurikan käytä nameja palkintona, mutta Manun kanssa se helpottaa elämää todella paljon.

Uusiin asioihin tottuminen.

Manun suurin ongelma on se, että vapaana se ei anna kiinni ja väistää useimmiten ihmistä, koska se voi tehdä niin. Kun riimun saa päähän ja muulin kiinni, unohtuu kaikenlainen hötkyäminen ja muuli on rauhallinen, koska ei ole vaihtoehtoa poistua paikalta, se ei sitä tavoittelekkaan. Vapaana se tekee niin. ”Pakene tai kuole. Jos et pakene niin luultavasti kuolet, vaikka hetken päästä huomaat olevasi edelleen elossa” ote muulin ajatusmaailmasta.

Manu sidottuna= ei ongelmia. Uusien asioiden nähdessä, herää tietenkin muulin epäilys. Olen todennut, että liika höösääminen ei ole hyvä. Esimerkiksi ensimmäisen kerran Manua valjastaessa, otin valjaat käteen, jolloin Manu peruutti epäluuloisena naru tiukalle ja katseli kauhuissaan valjaita. Annoin haistella valjaita ne oli edelleen kamalat. Nakkasin vaan suoraan selkään ja melkeen heti Manu huomasi, ettei kuollutkaan, eikä enää välittänyt koko valjaista tai remmien laitosta. Eli parempi vaan toimia, kun liikaa pilkkoa asioita.

Manu on todella reipas ja luottavainen uusissa paikoissa, vaikka ekaa kertaa oli yksin kävelyllä kanssani ja vielä valjaat selässä. Meillä ei ole koskaan ollut mitään sellaista, miksi Manulla ei olisi luottamusta minua kohtaa, olen kuitenkin syntymästä asti ollut sen elämässä. Pakoreaktiot ja väistämiset eivät henkilökohtaisesti johdu mitenkään minusta, vaan jostain muulin omasta sielunmaailmasta.  Eli taas sidottuna Manu on enemmän aasi ja uusien asioiden kohtaamisessa aasimainen, sopeutuu nopeasti tilanteeseen ja ottaa tilanteet rauhallisesti. Jaksan aina ihmetellä muulin sielunelämää ja se jaksaa aina kerta toisensa jälkeen yllättää.

Odotukset muulista

Se, mitä odotin muulin olevan eläimenä oli juuri sellainen, kuin sanotaan hevosen ja aasien hyvistä puolista. Totta on, että liikkuvuus on enemmän hevosen luokkaa ja uusissa asioissa ollaan aasimaisia. Kuitenkin se, mitä tulee ihan muulin omina juttuina on jotain sellaista, mitä ei todellakaan aina osaa ymmärtää. Mikään helppo eläin muuli ei todellakaan ole ja olisin sen kanssa kusessa, jos sitä yrittäisi pelkästään hevostuntemuksen ja koulutusmetodein viedä eteenpäin. Kyllä se on niin, että hevosten ja aasin koulutusmetodeja pystyy hyödyntämään muuliin, mutta silti se vaatii ihan omanlaisensa toimintatavat. Vaikka Manu on 2-vuotias, en siltikään tunne sen kaikkia metkuja, tai ajatusmalleja. Se jaksaa aina yllättää erinäisissä tilanteissa. Koulutustilanteissa se on viime aikoina positiivisesti yllättänyt.  Aasihan on todella fiksu eläin ja osaa usein ihmisen epähuomiossa kääntää asioita edukseen. Muuli taas on ihan omaa luokkaansa ja tuntuu, että se osaa käyttää psykologisia keinoja hyväksi kusettamisen suhteen.

Teksti ja kuvat: Tuike Ikola

Lisää Manusta ja muista Tuulensuun eläimistä voit lukea Facebookista.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s