Pikkuponin AASItallin joulukuu

Täällä meillä joulukuun alku toi kuivemmat ilmat ja jopa vähän lunta tuomaan valoa! Pari edellistä kuukautta oli niin vaikeita; mutavelliä, kuraa, vesisadetta ja vielä pimeyttä. Sai miettiä tallin porukan ollessa ulkona, että mihin heille heinät laittaa, kun oli niin kurjan kurasta. Onneksi meillä on Fazerin leipälaatikot siihen tarkoitukseen ja ne palveleekin hyvin.

Joulukuu meni susikoirien kanssa aika tarkkaan oli kolmen päivän suuret koiranäyttelyt Helsingissä ja vielä samaan viikkoon kaksi pentuetta syntyi sudenharmaita palleroita! Onneksi meillä oli apuna tallitöissä Mervi. Hän on superhyvä ja luotettava!

Tallin uusin tulokas minimuuli Coctail on kyllä ihan vuoden parhaimpia ”ostoksia”. Hän tuo päiviin paljon hauskaa ja uutta, puoliksi aasia ja osa ponia… ihan omanlaisensa äänimaailma ja muutenkin hän on aika kova esiintymään mitä erilaisimmilla hypyillä ja juoksu näytöksillä.

Sitten tietenkin leivottiin pipareita; aasi-ja susimuotilla tietenkin!

Tykkään kun uusi vuosi alkaa, saa ottaa uuden kalenterin käyttöön ja täyttää sen kaikella kivalla mitä kevät tuo tullessaan.

Ainakin meillä on pari isoa varsamahaa Angelikalla ja Esmeraldalla.

Jokaiselle AASIihmiselle ja eläinrakkaalle toivoo Pikkuponin AASItalli mitä parhainta uutta vuotta ja paljon turpaPUSUJA!!

Pikkuponin AASItalli avoinna yleisölle AINA su klo 11-15 (ajalla 31.3.-31.8.) tai sopimuksen mukaan. Hinta 5e/hlö. Aaseja, miniponit,-hevonen, pilkkuponeja, falabella, alpakoita, chinchilloja, kani, minipossu ja kesäisin eläinvauvoja!  Nina Axi-Timmerbacka, Hakalan tila, Uudenkyläntie 52, 12700 Loppi. 040-5057630. www.wolfteams.com. nina@wolfteams.com. TERVETULOA meille – elämäntapana ELÄIMET!

Aasiyhdistys julkaisee eri kirjoittajien blogitekstejä Aasiblogissaan. Tämänkertaisen jutun kirjoitti Nina Axi-Timmerbacka Lopelta. Laita oma juttusi ja kuvat sähköpostilla osoitteeseen aasiyhdistys@gmail.com

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s