Traumatisoitunut muuli ja koulutushetki (-tunti)

Tuike kertoi muulistaan Manusta viime viikolla ja viime viikolla Manu myös kävi ruunattavana Viikissä yhdessä isänsä Elviksen kanssa. Tuike kertoo nyt lisää muulinsa käsittelystä, koulutuksesta ja luonteenpiirteistä.

Ruunausta edeltävänä päivänä yritin houkutella (ajaa) Manua pihattoon riimun laittoa varten. Se ei kuitenkaan halunnut mennä sisälle pihattoon. Kävelin sen perässä ulkona hetken ja se kiinnostuikin käsissäni olevista leipäpaloista. Jopa niin paljon, että antautui minulle ulkona ja sain sille riimun päähän. Siis riimun ulkona! Tällaista ihmettä ei ole varmaan koskaan ennen tapahtunut. Hoitotoimenpiteet menivät rauhassa heinää syöden.

Ruunausaamuna sain leivän kanssa Manulle narun suoraan riimuun kiinni, ilman mitään keskusteluja. Vou, tässäkin onnistuttiin kerralla.

Jottei mikään muulitarina päättyisi liian positiivisesti, tänään ei mennytkään kiinniotto kovin sutjakkaasti. Riimun jätin Manulle päähän, koska sille tarvitsee antaa kipulääkettä päivittäin viikon ajan nyt ruunauksen jälkeen. Tilanne olisi voinut sinänsä olla helppo, mutta se ei ollut. Manu ei todellakaan aikonut antaa minulle kiinni. Okei, no ehkä vähän yritin taas liikoja, ensinnäkin ruoka-aikana kiinniotto (silloin muuliin ei saa edes koskea) ja yritin sitä vielä tarhassa pihaton sijaan.

Seistään tässä vaikka koko päivä, ai alkaako sormia paleltaa, pitäskö sun mennä jo sisälle? -Manu

Pelisäännöt olivat erittäin yksinkertaiset.

Kun Manu käänsi perseensä minua kohti, laitoin sen liikkeelle. Tämä on todella ärsyttävä piirre, jota minkään kaviokkaan ei tarvitsisi tehdä ihmiselle. Aika nopeasti Manu turtui, eikä jaksanut juosta. Käänteispsykologia toimii aina. Se ymmärsi, että kontakti minuun otetaan naama edellä tai muuten joutuu liikkumaan. En päästänyt Manua syömään heinää ollenkaan. Kun Manu käveli, niin kävelin minäkin. Kun se pysähtyi, minä pysähdyin. En siis ollenkaan yrittänyt itse lähestyä muulia, vaan tarkoitus oli se, että Manu tulee itse luokseni. Monta kertaa se tulikin, mutta nenä pitkänä, eli sillä ei ollut aikomustakaan antaa kiinni.

Loppuajasta Manu lähinnä seisoi paikallaan ja sitä ärsytti suunnattomasti. Olimme tilanteessa, jossa kumpikaan ei halunnut antaa periksi. Porkkanaa se aina välillä himoitsi, ja saikin, mutta jos liikutin kättäni, se väisti. Fiksuna eläimenä se tiesi alusta asti, mikä on homman juoni.

Ei se naru siellä selässä mitään auta, eikä ne porkkanat niin hyviä ole, että tulisin tarpeeksi lähelle. Menisit nyt sisälle lämmittelemään jo! -Manu

Se ei todellakaan pelännyt minua missään vaiheessa, vaan kyse oli silkasta pomottamisesta ja siitä, ettei se halua antaa kiinni. Hyviäkin asioita tässä oli, koska siedätin Manua moneen asiaan. Riimunnaruakin sai heitellä sen selkään. Oikeastaan, mitä enemmän tein käsillä liikkeitä ja heiluttelin narua, sitä kiinnostuneempi se oli minusta. Lopulta tein sen vieressä kiinniotto liikettä kädellä, eikä se välittänyt siitäkään, eikä riimunnarun lukon räpläämisestä. Tätä tahtojen taistoa kesti ehkä tunnin verran, en tiedä, en ottanut aikaa. Päätin vaan, että nyt me käydään tämä keskustelu Manun kanssa. Lopulta se tuli niin iholle, että sain riimusta kiinni. En yrittänyt aiemmin äkkiliikkeillä napata riimusta, vaan vaadin Manua tulemaan iholle. Manu kuitenkin pinkaisi karkuun, kun mulla oli ote, mutta onneksi ote pysyi ja sain riimunnarun kiinnitettyä riimuun. Tämä oli ratkaiseva liike ja jos olisi päässyt tässä vaiheessa pakoon, luultavasti metsästäisin sitä vieläkin.

Tämä tässä on muuli, jota ottaa kovasti päähän. Se ei mene mua karkuun suinkaan siksi, että pelkäisi, vaan koska ei vain halua antaa kiinni.

Aikaisemmin Manu on ollut todella rauhallinen, kun se on kiinni, eikä välitä mistään mitä teen sen ympärillä. Ilmeisesti edellispäivän ruunauskokemus sai sen toisiin ajatuksiin. Se oli todella epäluuloinen ja hieman säikky. Etenkin siltä puolelta, jossa sillä oli ollut kanyyli. Manu ei meinannut rauhoittua ollenkaan, eikä asiaa auttanut se, että ruikkasin ruutalla sen suuhun kipulääkettä. Rapsuttelin kuitenkin molemmilta puolilta ja koskin kaikkialta, niin, että se rentoutui. Kokonaan se ei rauhoittunut missään vaiheessa, mutta narun otin pois hyvään suoritukseen, kun rapsuttelin sitä ja oli rauhallisesti paikoillaan.

Jos olisin muuli, en minäkään miehisyyden riiston jälkeen olisi kovinkaan innoissani antamassa omistajalle kiinni. Tätä tahtojen taistoa tapahtuu nyt viikon verran ja toivon, että ajallisesti se lyhenisi kerta kerralta.

Kyllä mä porkkanaa voin ottaa, mutta kiinni et saa. – Manu

Jos haluat seurailla Manua ja muita Tuulensuun eläimiä jatkossakin, onnistuu se Tuulensuun Facebook-sivun kautta! Tuike kirjoittelee ja kuvailee ahkerasti pitkäkorviaan.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s