Matkamuistoja Ranskasta – Tukkilan tilan aasikasvatuksen alku

Juttu on julkaistu alunperin Pitkäkorvet-lehdessä 2015.

Tukkilan tilalla oli ensin yksi aasi, sitten kaksi ja nyt kahdeksan. Outi ja Heikki matkustivat Ranskaan saakka etsimään unelmiensa aasitammoja ja elokuussa ne saapuivat Suomeen. Neljästä tammasta on nyt tullut jo yhteensä kuusi ja vielä yhtä varsaa odotetaan syntyväksi näillä hetkillä.

s_lauma5

Hejdeholms Lill-Adolf eli Aatu muutti Tukkilaan 2008. Se ei kuitenkaan vielä sulattanut Outin tai Heikin sydäntä vaan Aatu valvoi tilan tapahtumia keskeiseltä paikalta omasta tarhastaan kaikessa rauhassa oloneuvoksena. Muutama vuosi sitten Tukkilaan tuli toinenkin aasi, Lotte, joka on ihan eri maata. Lotte saa olla pihalla vapaana, se tosin syö kukkaistutukset ja oikeastaan kaikkea muutakin, mutta jos aasi on niin kiltti ja lempeä kuin Lotte, se saa paljon anteeksi. Lotte tulee rauhallisesti viereen, puhaltelee nenään ja ryöstää tupakantumpit. Se hurmaa erityisryhmien vierailijat olemalla lempeä kaikille erilaisille ihmisille. Lotte antaa aasiterapiaa parhaimmillaan.

Unelma suurista aaseista heräsi jo jonkin aikaa sitten ja kun tilalla on jo hyvän kokoinen aasiori, on sille löydettävä sopivia tammoja. Aatu mitattiin haastattelupäivänä 123 cm korkeaksi. Outin suunnitelmissa on siis kasvattaa hieman tavallista isompia aaseja, jotka sopivat hyvin harrastamiseen. Tukkilassa halutaan tehdä myös hyvää ja sen lisäksi, että terapiatyötä on tehty hevosten ja laamojen kanssa, on Outi vakuuttunut siitä että aasi sopii täydellisesti terapiaeläimeksi.

-Tammamme Lotte osaa uida hyvin kaikkiin liiveihin kun Tukkilassa on käynyt erilaisia ryhmiä tutustumassa eläimiin. Se ei pelkää heiluvia käsiä tai pyörätuoleja, vaan ottaa kaiken tyynen rauhallisesti samalla kun tekee itseään tykö, Outi kuvailee.

Lisäksi Tukkilassa harjoitetaan maatilamatkailua ja aasit ovat toki myös vierailijoiden ilona. Tulevaisuudessa Tukkila haluaa profiloitua nimenomaan aasitilana ja järjestää erilaisia aasitapahtumia. Tukkilassa on kokoustiloja ja on siellä pidetty porukalle laama- ja aasiagilityäkin!

Uudet tammat, Rustine, Victoire, Cannelle ja Syballe ovat Pohjois-Ranskasta aasinmaitotilalta. Outi bongasi ilmoituksen hevostalli.netin markkinoilla vuosi sitten, maitotilallisen suomalainen tuttava oli kirjoittanut ilmoituksen. Outi otti yhteyttä ja koska Tukkilan perhe oli jo suuntaamassa Italiaan koiranäyttelyyn, otettiin aasit mukaan reitille.

Aasien myyjä kokosi muitakin aasitiloja, joilla on myytäviä aaseja ja perhe pysähtyi matkailuautollaan muillakin tiloilla. Navigaattorin ohjeiden mukaan he päätyivät kerran pienen pieneen kylään ja ehdotettu reitti paljastui traktoripoluksi. Ystävällinen maajussi piirsi kartan perille ja soitti oppaankin paikalle, harmi vain että tämän tilan aasit eivät olleet niin hyvin hoidettuja kuin Outi olisi halunnut.

sybelle_paksu_mamma

Ranskalainen aasikulttuuri voi paikoin olla hyvin välinpitämätöntä. On ihan tavallista että aasin kaviot vuollaan kerran vuodessa, jos muistetaan, eikä pidetä outona sitä, jos kaviot osoittavat taivasta. Suurin osa aaseista ei antanut koskea ja ne suhtautuivat epäilevästi vieraisiin.

Viimeinen etappi oli juuri se tila, joka mainosti aasejaan suomen kielellä. Ja kun tähän asti oli tavattu huonosti hoidettuja, arkoja aaseja, joiden kaviot osoittivat kohti taivasta, oli tämä paikka aasien paratiisi. Aasit laidunsivat suurella laitumella ja ne kävelivät vapaasti pihattoon ja ulos. Pihatossa tapahtui myös lypsy. Kun tilan isäntä saapui vieraiden kanssa aaseja kohti, ne nostivat heti päänsä ylös ruohosta ja lähtivät tulemaan kohti. Sosiaalisen luonteensa lisäksi aasien kaviot oli vuoltu erinomaisesti. Joillakin aaseilla näkyi olleen asentovirheitä, mutta ne oli jo tällä tilalla saatu vuoltua kuntoon. Aasitammat olivat lisäksi koko ajan yhdessä varsojensa kanssa eli varsoja ei erotettu yöksi maidontuotannon lisäämiseksi.

Pääsiäisestä alkoikin pitkä odotus. Ranskassa valittiin laumasta neljä sopivaa tammaa, joiden säkäkorkeus oli noin 120 cm. Seuraavaksi niille piti hankkia tunnistusasiakirjat ja paikallinen Hippos sai hommaan kulumaan kaksi kuukautta. Sen jälkeen oli löydettävä luotettava kuljetusfirma ja eläinlääkäri tekemään lähtötarkastus. Ensimmäinen kuljetusfirma ilmoitti että aasit eivät mahtuneetkaan kyytiin ja tuonti siirtyi taas. Lopulta löytyi luotettava firma, Stall Walhalla, joka kuljetti aasit sovitun aikataulun mukaisesti Suomeen.

-Halvin ei yleensä koskaan ole se paras, Outi toteaa kuljetusfirmoista.

Aasien matka Suomeen kesti viikonlopun verran ja elokuussa 2014 ne saapuivat Kerkkooseen. Paitsi että aaseista vain kaksi oli sellaisia, jotka Ranskassa oli valittu. Onneksi tilan aaseista kaikki oli hyvin hoidettuja, yksi saapunut oli vain hieman pienempi kuin mitä haluttiin.

Kolme saapunutta tammaa oli astutettu Ranskassa eli ne tuotiin tiineinä. Neljäs oli tuodessa kaksivuotias. Neljästä tulee siis seitsemän kunhan myös Sybelle varsoo. Aatullekin koittavat onnen päivät kun sillä on ihan omia tammoja ensi kesänä.

Outi on kasvattanut paljon suomenhevosia ja sitä kautta seurannut aitiopaikalta, kuinka hevosvarsa kasvaa laumassa ja ottaa oppia emänsä lisäksi muilta hevosilta. Aasit halutaan tuntea hyvin ja se on mahdollista vain, kun varsa syntyy kotitilalla ja kasvattaja tietää millaisia kokemuksia varsa saa. Aikuisten tammojen kanssa on tutustuttu nyt puoli vuotta ja aluksi ne olivat hämillään uudessa paikassa eivätkä mielellään antaneet koskea. Nyt koko lauma tulee vieraankin luokse niin reippaasti. että kuvia on hankalaa ottaa.

-Kaikilla eläimillä on päässään hyviä kokemuksia ja huonoja kokemuksia. Hevoset ja aasit peilaavat kaiken uuden juuri niiden huonojen kokemusten kautta. Kasvattajana minulla on velvollisuus katsoa että varsalle ei kerry huonoja kokemuksia ja että se saa mahdollisimman hyvät eväät tulevaan elämään joko meidän luonamme tai uudessa kodissa.

s_rustic_varsa3 (1)

Aaseja on tähän asti käsitelty samoilla periaatteilla ja menetelmillä kuin hevosiakin ja se tuntuu uppoavan ihan yhtä hyvin. Outin menetelmä on sekoitus luonnollista hevosmiestaitoa ja hevoslähtöistä taitoa olla ja elää hevosten (ja aasien) kanssa. Ensimmäinen opettaja tällä tiellä oli Risto Vuoripalo.

Koska varsat syntyvät talvella, on tammat varsoineen jouduttu ottamaan karsinatalliin asumaan marraskuusta lähtien. Se ei ole ollenkaan huono asia, sillä varsoja ja tammoja tulee käsiteltyä päivittäin, kun ne viedään ulkoilemaan tarhaan tai maneesiin. Aasivarsojen kanssa ollaan varovaisia ja ne ulkoilevat vain aurinkoisella ilmalla lyhyen aikaa kerrallaan. Maneesiin ne pääsevät juoksemaan ja piehtaroimaan pehmeään hiekkaan.

-Aasitammat ovat ihan erilaisia hevosiin verrattuna siinä, että ne eivät tunnu juttelevan juuri ollenkaan varsoilleen. Ne eivät hätäänny jos varsa on poissa näkyvistä ja toisaalta varsakin tutkii rohkeasti ympäristöä eikä ihmettele jos emä katoaa näkyvistä. Ensimmäisinä päivinä varsa piti ihmisvoimin ohjailla ovesta ulos koska se ei automaattisesti seurannutkaan emäänsä, Outi kertoo.

Osa varsan käyttäytymisesä tulee perimästä mutta ehdottomasti suurin vaikutus on oman emän ja muiden lauman aasien suhtautumisesta ihmiseen. Jos emä ilahtuu ihmisen näkemisestä, varsakin oppii että ihmiset ovat hyviä tyyppejä. Syliin ei silti saa tulla. Kasvattajana Outilla on suuri vastuu valmistella varsaa kaikkeen tulevaan. Kun ihmisen ja varsan suhde on kunnossa, suhtautuu varsa positiivisesti kaikkeen uuteen. Esimerkiksi ensimmäinen riimun pukeminen ei saa olla varsalle “pakko” vaan kiva juttu. Kasvattajan velvollisuus on myös se että aasivarsa nostaa kaviot ja antaa hoitaa niitä.

s_lauma6

Tällä hetkellä aasit asuvat kimppakarsinoissa tallissa, mutta marraskuuhun asti ne asuivat hiekkapohjaisessa pihatossa. Tukkilan tila on savimaalla ja pikkuhiljaa savi imee hiekkaa, vaikka kangas onkin välissä, joten pihaton eteen jouduttiin tuomaan haketta aasien liikkumisen helpottamiseksi. Vessa-asioiden suhteen aasit ovat todella siistejä ja kasat ovat aina yhdessä kohdassa. Sateella aaseja ei pihalla näy.

-Annoimme  niille kovalla sateella heinät sisälle pihattoon jotta niiden ei tarvitse seisoa sateessa. Lotte kun kulkee pihalla vapaana, se pitää sadetta maneesin kuistin alla, Outi kertoo.

Lotte hoitaa vessa-asiansa muutamaan tiettyyn paikkaan pihalla.

Lotte sai Aatun kanssa varsan pari kesää sitten mutta varsa menehtyi parin viikon iässä. Varsa löytyi kuolleena eikä Lotte haikaillut sen perään koska oli ollut itse todistamassa kuolemaa ja nähnyt kuolleen varsan.

-Jouduimme viemään varsan ja suomenhevostamman kerran klinikalle ja varsa piti lopettaa. Eläinlääkäri olisi vain rauhoittanut tamman jotta saamme kuljetettua sen kotiin mutta halusin että tamma on paikalla kun varsa lopetetaan. Niin se lopulta sai olla karsinassa juuri lopetetun varsansa kanssa ja kahden tunnin kuluttua tamma antoi ymmärtää että tämä oli tässä, lähdetään kotiin. Kahden päivän päästä tamman maidontulo loppui ja se oli täysin ennallaan. Se ei yhtään huudellut varsansa perään sen jälkeen kun oli käsitellyt asian, Outi kuvailee toista surutapahtumaa.

s_aatu3

Hejdeholms Lill-Adolf

Ruokana aaseilla on omista pelloista tehty kuiva heinä. Lisäksi imettävät tammat saavat hieman mysliä ja kaikki saavat kivennäistä. Ja yhdet porkkanat per turpa päivässä. Aasien heinästä pyritään tehdä mahdollisimman valkuaisköyhää ja vähäsokerista. Kaviot vuollaan kahdeksan viikon välein.

Tulevaisuuden aasisuunnitelmat ovat terapiatoiminnassa, vaellustoiminnassa ja yritysporukoiden tykytoiminnassa. Aasiagilityä Tukkilassa onkin jo vedetty. Kasvatustoiminnalle on tilalla jo hyvät puitteet ja toinenkin pihatto on vapaana aaseille jossa Aatun on mahdollista hallita pienempää yksityispihattoa silloin kun se ei ole tammojen kanssa laumassa.

-Nyt tuntuu siltä etten voisi myydä yhtään näistä aaseista. Molemmat syntyneet varsat ovat onneksi olleet tammavarsoja, mutta ensimmäisen orivarsan kohdalla myyminen tulee varmaan eteen.

Ellei se sitten jää jatkamaan sukua, Aatu on jo 19-vuotias herrasmies.

Juttureissulta syntyi myös video aaseista!

Teksti ja kuvat: Kaisa Määttänen

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s