Aasiyhdistys mukana Tampereen Hevoset-messuilla 6-7.4.2019, messuilla muuleja ensimmäistä kertaa!

Suomen Aasiyhdistys osallistuu monen vuoden tauon jälkeen Hevoset-messuille Tampereelle! Olimme mukana ihan ensimmäisillä messuilla vuonna 2009 (katso kuvat tästä) ja nyt kymmenen vuoden jälkeen on hienoa katsoa, miten tapahtuma on kehittynyt! Messuilla on ensimmäistä kertaa muuleja!

Aasiyhdistys sijaitsee E-hallissa ja osastonumeromme on E 875. Myymme pöydässämme myyntituotteitamme ja meiltä voi tulla kysymään mitä tahansa aaseista ja muuleista. Lisäksi viereisessä karsinassa on esillä Muuliprojekti-blogistakin tuttu muulitamma Buena Chica, eli tuttujen kesken Muuli.

Lisäksi messuille osallistuu Hutkon laama- ja eläintila, jotka tuovat paikan päälle Brasiliassa valmistettuja aasi- ja muulisatuloita sekä kaksi muuliaan, Ollen ja Aapon. Kaikki kolme muulia osallistuvat sekä lauantaina että sunnuntaina E-hallin Racing-ohjelma-alueella järjestettävään tietoiskuun klo 11-11.25.

Kolme erilaista muulia kolmeen erilaiseen käyttötarkoitukseen – mikä on muuli ja mitä sen kanssa voi tehdä?

Racing-ohjelma-alue, E-halli la ja su klo 11-11.25.

Muuli on Suomessa vielä melko harvinainen mutta yleistymään päin oleva hevosen ja aasin risteytys. Monelle muulista tulee mieleen itsepäisyys, mutta onko muulista muuhun kuin pihankoristeeksi? Suomen Aasiydistys kertoo millainen eläin muuli on ja mitä sellaisen kanssa voi tehdä. Suomessa on tällä hetkellä noin 25 muulia, joista kolme on esillä messuilla. Jokaisella muulilla on oma käyttötarkoituksensa. Olle, muuleista pienin, toimii loistavasti kärryjen ja reen edessä ja esittelee samalla upouudet mittojen mukaan tehdyt länkivaljaansa. Muuli (kuvassa oikealla) on muulien keskikokoa ja sopii rakenteensa puolesta hyvin ratsuksi. Myös tulisuutta löytyy! Muulien jättiläinen, Aapo (kuvassa vasemmalla), taas opettelee ratsu- ja ajohommia ja toimii tulevaisuudessa maastoratsuna, terapiatyössä ja työvaljaissa.

Vasemmalla muuliruuna Aapo ja sen selässä omistaja Anu Koivisto. Oikealla muulitamma Muuli selässään omistaja Kaisa Määttänen. Kuva: Tuike Ikola

Tervetuloa tutustumaan osastoihimme, muuleihimme ja kysymään lisää sekä muuleista että aaseista!
Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s