Kurarupi eli saderupi, rivi, rain rot, rain scald tai mud fever

Kurarupi on Suomessa ehkä vielä huonosti tunnettu, mutta hyvin yleinen hevoseläinten ihoinfektio jonka aiheuttaa Dermatophilus congolensis-bakteeri. Yleensä kurarupi ei aiheuta vakavia oireita, ja se saattaa jopa parantua itsekseen. Kurarupi kannattaa kuitenkin aina tunnistaa ja hoitaa.

Bakteeria esiintyy hevosten ja aasien lisäksi muillakin eläimillä kuten naudoilla ja lampailla mutta myös lemmikkieläimillä. Se voi tarttua myös ihmiseen, joten sairastuneita eläimiä olisi hyvä käsitellä hanskat käsissä ja huolehtia vaatteiden huolellisesta pesusta. Bakteeri tarttuu myös eläimestä toiseen, mutta ei aiheuta terveelle ja kuivalle eläimelle mitään ongelmia. Bakteerista ei siis ole haittaa, kunhan olosuhteet ovat sen kannalta epäedulliset.

Kuraruven ja hevosilla yleisen rivin aiheuttaa sama bakteeri. Nimityksen ero tulee vain vaivan sijainnista. Kun rupea on jaloissa, kutsutaan sitä riviksi ja kun sitä on muualla, on nimitys kurarupi. Aasilla tai hevosella voi olla rupia sekä vuohisissa että muualla kehossa samaan aikaan. Aaseilla kurarupi olevan yleisempää kun hevosille tulee herkemmin riviä. Rivi aiheutuu herkästi silloin, kun hevosta tai aasia tarhataan pehmeässä “mutatarhassa” hiekkatarhan sijaan ja eläimen jalat ovat käytännössä aina märät.

Kuraruven aiheuttama karvaton alue aasin lavassa. Tässä vaiheessa iho on jo parantunut eikä tämä alue vaadi hoitotoimenpiteitä. Uusi karva alkaa kasvaa alueelle itsestään.

Karvat lähtevät harjatessa tuppoina ja ovat kiinni toisissaan hilseen/ruven takia. Usein aasin kuraruven huomaa vasta tässä vaiheessa, eli kun harjatessa lähtee karvaa tuppoina irti. Sen takia olisi tärkeää varsinkin talvisaikaan käydä aasi paljain sormin läpi, muuten pitkän talvikarvan alla olevia rupia ei huomaa, ennenkuin tässä vaiheessa. Jos ruvet huomaa ajoissa, on aasi mahdollista pestä ja näin torjua bakteeritartunta.

Bakteeri elää lepotilassa eläimen iholla ja aktivoituu olosuhteiden ollessa otolliset eli, kun iholla on jatkuva pitkäaikainen kosteus. Kosteus voi aiheutua esimerkiksi siitä, että aasi pääsee kastumaan ihoa myöten, sillä on jostain muusta syystä karvattomia läiskiä ja vesi pääsee iholle tai ilma ulkona, erityisesti syksyisin ja talvisin, on kosteaa useamman päivän peräkkäin eikä aasi pääse välillä kuivumaan kokonaan. Keliin sopimaton loimituskin voi altistaa aasin bakteerille. Jos aasin loimi on päässyt kostumaan läpi, tarjoaa se aasin iholla kosteat, lämpimät ja vähähappiset olosuhteet.

Bakteerin lepomuoto alkaa kosteissa oloissa muodostaa rihmoja eläimeen ja ne tunkeutuvat myös ihon sisälle aiheuttaen akuutin märkivän infektion. Bakteeri pääsee tunkeutumaan ihokerroksiin erityisen helposti silloin, kun aasin iho on märkä, vettynyt, haavoilla ja ihoa normaalisti suojaava rasvakerros on hävinnyt. Myös eläimen heikentynyt immuunipuolustus altistaa infektioille. Jos aasilla on siis runsaasti loisia, heikko tai puutteellinen ruokinta tai joku muu sairaus, saattaa myös kuraruven aiheuttama bakteeri aktivoitua. Karjapuolella tautipurkaukset on yhdistetty alentuneisiin sinkkiarvoihin. Kurarupi on siis yleisin juuri syksyllä ja talvella, kun ulkoilma on märkää ja kosteaa monta viikkoa peräkkäin.

Diagnoosi tehdään yleensä pelkkien ulkoisten tunnusmerkkien mukaan. Iholta voidaan ottaa myös raapenäyte, mutta tarkempaa diagnoosia varten on tehtävä viljely, josta bakteeri saadaan eristettyä. Näyte on otettava tuoreesta vauriosta, eli silloin, kun ruvet ovat vielä märkiviä.

Kurarupi alkaa yleensä ryppäinä pieniä kohoumia aasin ihossa selän, kaulan ja takapuolen alueella. Muhkuroita tulee nimensä mukaisesti juuri niille alueille, jotka eniten altistuvat sateelle. On mahdollista nähdä myös “rupilinjoja” niillä alueilla, joista vesi on valunut sateella pois. Rupilinjoja tulee herkästi lapojen kohdille. Muhkuroiden päällä kasvava karva on yleensä kiillotonta ja tupsumaista, mutta pitkässä ja mahdollisesti kauttaaltaan karkeassa talvikarvassa tämä voi olla hankalaa huomata jos aasia ei harjata tai käydä läpi päivittäin.

Infektion edetessä muhkuroista tulee rupia. Ruvet ja karvat irtoavat helposti nyppäisemällä, mutta niiden irrottaminen voi tehdä aasille kipeää. Jos rupia ja karvoja nyppii tuoreeltaan, paljastuu niiden alta mätää ja iho rupien alla on vereslihalla. Jos tilanteen huomaa vasta silloin, kun karvat irtoavat itsestään, on karvaton iho siisti ja kuiva. Tässä vaiheessa akuutista infektiosta on aikaa muutama viikko ja parantuminen on jo alkanut.

Pitkään jatkunut kosteus on aiheuttanut kuraruven aasin selkään ja vesi on valunut kylkiä pitkin maahan ja aiheuttanut kurarupea myös kylkiin. Usein kurarupi esiintyykin juuri niillä alueilla, joista vesi valuu. Kun aasin selkä on paljas, vesi pääsee helposti valumaan aasin ihoa pitkin. Aasin ja hevosen karvapeitteen on tarkoitus ohjata vesi maahan ilman ihokontaktia, mutta heti, kun vesi pääsee toistuvasti iholle ja jää sinne, on kuraruven riski erittäin suuri.

Kurarupea voi kuitenkin esiintyä myös pitkittyneenä infektiona, jolloin puhutaan kroonisesta muodosta. Siinä aasi voi lopulta olla kauttaaltaan ruven peitossa eikä karva tunnu kasvavan takaisin. Näin pahassa tilanteessa vain eläinlääkäri voi auttaa.

Saderupeen sairastuneen aasin olo voi olla kutiseva ja epämukavan oloinen tai vaikuttaa siltä kuin infektio ei häiritsisi sitä lainkaan. Infektio itsessään ei ole kutiseva, mutta rupivaiheessa ruvet voivat aiheuttaa aasille kutinaa. Kurarupi aiheuttaa osin samankaltaisia oireita kuin syyhypunkki, täit tai väiveet, mutta näitä esiintyy Suomessa hyvin vähän, joten oireiden perusteella todennäköisin vaihtoehto on kurarupi. Täit ja väiveet ovat myös silmällä havaittavissa, joten ne on diagnoosia tehdessä helppo rajata pois.

Infektio pitäisi hoitaa kuitenkin heti alkuvaiheessa eli, kun aasista huomataan takkuja ja märkiviä rupia. Se hoidetaan pesemällä infektoituneet alueet desinfioivalla pesuaineella, jonka vaikuttava aine on klooriheksidiini. Tällainen aine on esimerkiksi yleisesti saatavilla oleva Hexocil. Jos tilanne on päässyt pahaksi ja syvälle ihoon, voidaan käyttää antibioottihoitoa. Kurarupi on herkkä useille valmisteille kuten esimerkiksi oksitetrasykliinille.

Koska kurarupi on todella helppo tunnistaa, kannattaa pesut hoitaa heti eikä eläinlääkäriä tarvitse välttämättä kutsua paikalle ollenkaan.

Pesun aikana aasi pestään hellästi ja poistetaan ruvet ja irtokarvat. Vettä ei kannata säästellä, koska rupia kannattaa pehmentää liottamalla. Silloin ne lähtevät hellävaraisemmin irti. Pesuaineen annetaan aiheuttaa 10 minuuttia, jonka jälkeen aasi huuhdellaan huolellisesti ja kuivataan sitäkin huolellisemmin. Hiustenkuivain on tässä hyvä apu. Ruvet ja irtoava karva on hyvä hävittää huolellisesti, sillä ne ovat täynnä taudinaiheuttajia. Omat kädet tulee pestä huolellisesti ja vaihtaa vaatteet ennen muihin eläimiin koskemista.

Yksi pesu ei riitä, vaan aasia pestään päivittäin tai joka toinen päivä noin viikon ajan ja sen jälkeen kahdesti viikossa, kunnes iho alkaa parantua, eli uutta karvaa kasvaa. Aasi ei saisi hoidon aikana kastua ulkona, eli se on ulos tarhaan tai pihattotarhaan loimitettava sään mukaan. Yleensä parantuminen alkaa muutamassa päivässä ja uutta karvaa pitäisi ihoalueella näkyä noin viikon kuluttua. Jos näin ei käy, on eläinlääkäri kutsuttava paikalle, jotta aasille saadaan muun hoidon tueksi antibioottikuuri.

Bakteeri tarttuu herkästi harjoihin, satulahuopiin ja loimiin, joten ne kaikki on pestävä Virkon S:llä tai pesukoneessa 60 asteessa. Harjoja tai loimia ei saa lainailla toisen lauman aaseille.

Ennaltaehkäisynä aasi on kuivattava säännöllisesti

Saderuvelle otolliset olosuhteet ovat siis kosteus ja lämpö. Paras hoito on ennaltaehkäisy, varsinkin, jos aasi tuntuu joka talvi kärsivän ongelmasta. Aasin elinolosuhteita on muutettava niin, että täydellinen kuivuminen on mahdollista. Aasilla pitäisikin aina olla tarhassa tai laitumella sääsuoja, jotta se pääsee suojaan sateelta.

Saderupea on harvemmin karsinatalliin yöksi otettavilla aaseilla, jos vain talli-ilma on hyvälaatuista ja kuivaa ja kuiviketta on reilusti. Sitä esiintyy sen sijaan enemmän pihatossa asuvilla aaseilla. Pihatossa on kiinnitettävä huomiota siihen, että aaseilla on aina kuiva runsaasti kuivitettu makuupaikka, jota ne mielellään käyttävät ja jos ilma on sateinen useamman päivän peräkkäin, olisi aasit hyvä ottaa välillä sisälle karsinatalliin, jos sellainen on, loimittaa tai laittaa pihattoon jonkinlainen lämmitin. Esimerkiksi eläinsuojiin tarkoitetun säteilylämmittimen alle aasit mielellään hakeutuvat lämmittelemään ja samalla niiden selkä kuivuu.

Aasi on tutkimusten mukaan herkempi ilman kosteudelle kuin hevoset ja ponit, joten ne altistuvat näitä herkemmin myös kuraruvelle.

Kurarupea aasin korvissa. Suurin osa karvoista ja ruvista on jo lähtenyt, mutta osa on edelleen korvissa paikoillaan.

Kurarupea turvan päällä. Turpa ja korvat ovatkin aasilla herkkiä, koska karvapeite niissä on ohut.

Dermatophilus congolensis

Saderuven aiheuttaa aktinobakteereihin kuuluva Dermatophilus congolensis. Aktinobakteerien vanha nimitys on sädesieni. Kyseessä ei kuitenkaan ole sieni, vaikka bakteerin kasvutapa muistuttaa sientä ja monissa lähteissä kerrotaan edelleen virheellisesti, että kurarupi on sieni-infektio.

Aktinobakteerit ovat hyvin moninaisia. Suurin osa näistä bakteereista on täysin harmittomia, mutta jotkin ovat vakavia taudinaiheuttajia. Kurkkumätää ja tuberkuloosia aiheuttavat bakteerit ovat aktinobakteereja, mutta myös bifidobakteerit ja antibioottien tuottamiseen käytettävä Streptomyces kuuluvat aktinobakteereihin.

Saderuven aiheuttava bakteeri on anaerobi, eli se kasvaa hapettomissa olosuhteissa. Kosteus iholla muodostaa ihon pinnalle hapettomat olosuhteet ja mahdollistaa bakteerin kasvun. Jatkuva kosteus iholla haittaa myös ihon luonnollisia puolustusmekanismeja ja näin ollen Dermatophilus congolensis -bakteerin parveiluitiöt pääsevät läpäisemään ihon pintakerroksia. Aasin immuunijärjestelmä puolustautuu bakteeria vastaan lähettämällä alueelle valkosoluja ja proteiineja. Nämä kerääntyvät iholla silitettäessä tuntuviin muhkuroihin. Muhkuroiden kypsyessä iho niiden alla kuolee. Kuollut iho ja karvat kerääntyvät yhteen ja muodostavat rupia ja takkuja. Iho ruven alla on hyvin herkkä, ja se saattaa olla myös kutiseva rupien takia. Kutina voi johtaa hinkkaamiseen, mikä taas voi vaurioittaa ihoa lisää ja antaa kuraruvelle entistä edullisemmat kasvuolosuhteet tai sopivan kasvualustan jollekin muulle bakteerille.

Saderuven aiheuttama bakteeri elää joidenkin lähteiden mukaan maassa ja toisten mukaan sitä on normaalisti aina aasin iholla. Aktinobakteereiden tiedetään elävän maassa ja jahottavan maaperässä olevaa orgaanista ainesta. On hyvin mahdollista, että bakteerin alkuperäinen elinympäristö on maaperä, josta se kulkeutuu maakosketuksen kautta aasin iholle. Terveellä iholla bakteeri on kuitenkin vaaraton, eikä aiheuta aasille mitään oireita. Jotta kurarupi kehittyy, pitää aasin ihon olla vaurioitunut. Purevat ja pistävät hyönteiset voivat levittää kurarupea eläimestä toiseen, mutta yleisimmin se aiheutuu kosteudesta tai suoranaisesta märkyydestä.

Niska ja säkä ovat aaseilla ehkä tyypillisin alue kuraruvelle. Tällä aasilla on niskassaan pieniä rupia ja karvattomia alueita.

Tekstin kirjoittamiseen ovat osallistuneet Piia Lukkaroinen, Hannamari Tiainen ja Kaisa Määttänen. Tekstin lähteet näet alta.

Lähteet

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s